Englannin jalkapallomaajoukkueen luottomies Frank Lampard joutuu jättämään EM-kisat väliin reisivamman vuoksi. Hänen tilalleen on nimetty Liverpoolissa pelaava Jordan Henderson.
Chelsean keskikenttämies loukkasi raajansa joukkueen keskiviikon...
Espanjan maalitykki Fernando Torres valmistautuu parhaillaan ensi viikolla käynnistyviin jalkapallon EM-kisoihin. Entinen maajoukkueen ykköstykki on pudonnut hierarkiassa vaihtopenkin puolelle.
Torresilla on takanaan vaikea kausi seurajoukkueessaan...
Tanskan tehtävä EM-kisoissa vaikuttaa ennakkoon mahdottomalta. Lohko B:ssä kahdesta jatkopaikasta kilpailevat heidän lisäksi Saksa, Hollanti ja Portugali.
Tanskan mahdollisuudet lepäävät nappiin onnistuvassa koko kentän puolustuspelissä...
Ruotsin EM-kisajoukkueen tähtipelaaja Zlatan Ibrahimovic kertoo Jari Litmasen vaikutuksesta uraansa, kun hän nuorena miehenä pelasi yhtä aikaa ”Litin” kanssa Amsterdamin Ajaxissa.
- Litmanen oli pelannut...
Jalkapallon EM-kisojen joukkueet on nyt nimetty. Seurajoukkueista eniten pelaajia lopputurnaukseen saa saksalainen Mestarien liigan tämän kevään finalisti Bayern München, jonka riveistä peräti 13 futaajaa...
Portugali lähtee EM-kisoihin mahdollisena mustana hevosena. Paikka EM-kisoihin varmistui vasta jatkokarsinnan jälkeen kaatamalla Bosnia ja Hertsegovina.
Portugalin päävalmentajana on kesken karsintojen peräsimeen tullut entinen huippupelaaja...
Englannin keskikenttäpelaaja Frank Lampard on loukannut reitensä joukkueen harjoituksissa. Chelsean tähtinimi on menossa torstaina tarkempiin tutkimuksiin.
Liverpool-pelaaja Jonathan Henderson, 21, on asetettu valmiustilaan, kunnes Lampardin...
Ruotsi kohtaa tänään toiseksi viimeisessä valmistavassa ottelussaan ennen EM-kisoja Islannin Göteborgissa.
Ruotsi on ilmoittanut jo avauskokoonpanonsa otteluun, missä mielenkiintoista on Zlatan Imbrahimovicin rooli.
"Zlatan" pelannee ns....
Irlannin puolustaja Kevin Foley jättää ensi viikolla alkavat jalkapallon EM-kisat väliin loukkaantumisen vuoksi. Foleyn tilalle astelee Paul McShane.
Foley hävisi kamppailun aikaa vastaan yrittäessään toipua...
Ruotsi nimesi tiistaina lopullisen 23-miehisen EM-joukkueensa. Merkittävin poissaolo on nuoren Hollannissa Feyernoordissa läpimurron tehneen John Guidettin jääminen ulos kisakoneesta loukkaantumisen vuoksi.
Guidetti on ollut Manchester...
Ranskan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Laurent Blanc on julkistanut valintansa ensi viikolla alkaviin EM-kisoihin. Viimeisinä 23 miehen joukkueesta putosivat keskikenttämies Yoann Gourcuff ja puolustaja Mapou Yanga...
Ukrainan jalkapallomaajoukkue kohensi itseluottamustaan maanantaina Viron kustannuksella, kun Itävallassa pelattu maaottelu päättyi EM-kisojen toisen isäntämaan selvään 4-0-voittoon.
Ottelussa nähtiin yksi todellinen piiriluokan suoritus ukrainalaishyökkääjä Andrei...
Italian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Cesare Prandelli on nimennyt 23 miehen EM-ryhmänsä. Viimeisinä pelaajina ryhmästä putosivat puolustaja Andrea Ranocchia ja hyökkääjä Mattia Destro.
Sen odottamattomampia ihmeellisyyksiä nimilista...
Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson on nimennyt lopullisen 23 miehen joukkueensa ensi viikolla käynnistyviin EM-kisoihin. Myös pelinumerot ovat nyt julkista tietoa.
Loukkaantumisten kanssa taistelleet Danny...
Saksan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw on valinnut EM-kisoihin matkaavan ryhmän. Viimeisessä karsimisvaiheessa joukkue tiivistyi 23 miehen joukoksi.
Kalkkiviivoilla pettyivät maalivahti Marc-Andre ter Stegen, hyökkääjä Cacau...
Tanskan jalkapallomaajoukkueen maalivahti Thomas Sørensen ei kykene osallistumaan kesäkuussa käynnistyviin EM-kisoihin. Stoken maalivahdin tilalle astelee Leicesterin veräjävartija Kasper Schmeichel.
Sørensen jättää kisat väliin selkävamman vuoksi....
Englannin jalkapallomaajoukkue on kokenut kovan kolauksen EM-kisojen alla. Puolustava keskikenttäpelaaja Gareth Barry ei pysty osallistumaan kisoihin loukkaantumisen vuoksi.
Manchester Cityn pelurin tilalle päävalmentaja Roy Hodgson...
Italian jalkapallomaajoukkueen puolustaja Domenico Criscito ei pelaa kesäkuussa käynnistyvissä EM-kisoissa.
Poliisi epäilee Pietarin Zenitin puolustajaa osallisuudesta ottelutulosten manipulointiin. Italian jalkapalloliiton puheenjohtajan Demetrio Albertinin mukaan Juventuksen...
Tshekin päävalmentaja Michal Bílek on solminut kesään 2014 ulottuvan jatkosopimuksen, kertoo maan jalkapalloliitto.
47-vuotiaan valmentajavelhoon kontrahtiin lisättiin 12 kuukauden jatko, jotta sopimus kattaisi vuoden 2014...
Puolan jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Franciszek Smuda on nimennyt 23 miehen EM-kisaryhmänsä. Viimeisinä miehinä joukkueesta putosivat Kamil Glik, Michał Kucharczyk ja Tomasz Jodłowiec.
- Oli hyvin vaikeata...
Espanjan päävalmentaja Vicente del Bosque on nimennyt 23 miehen EM-kisajoukkueen. Joukkueessa on myös muutamia odottamattomia valintoja.
Barcelona-peluri Pedro on nostettu mukaan joukkueeseen. Yksi painava tekijä...
Italian päävalmentaja Cesare Prandelli sanoo Sky Sportsin haastattelussa uskovansa ryhmän ongelma-alttiiseen kärkimieheen Mario Balotelliin.
Balotelli on herättänyt kyseenalaista huomiota – niin kentällä kuin sen ulkopuolella...
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwijk on nimennyt lopullisen 23 miehen EM-kisaryhmänsä. Kisapaikoista käytiin kova kilpailu kalkkiviikoille saakka.
Vurnon Anita, Siem de Jong, Adam Maher ja...
Real Madridin ja Espanjan luottovahti Iker Casillas kertoo Sky Sportsin haastattelussa, ettei joukkue voi piiloutua lyhyen valmistautumisajan taakse.
Hallitsevan Euroopan mestarin luotsi Vicente del Bosgue...
Englannin maalivahti John Ruddy joutuu jättämään EM-kilpailut väliin sormimurtuman vuoksi. Kolmosvahdiksi kaavailtu Norwich Cityn luottomies loukkaantui torstain harjoituksissa.
Ruddyn tilalle on nostettu Jack Butland, joka...
Espanjalaishyökkääjä David Villan loukkaantumisen myötä yksi kuuma suosikki EM-lopputurnauksen maalikuninkaaksi on sivussa.
Asiantuntijoiden papereissa useimpien maalien ampujiksi arvioidaankin nyt viisikkoa Mario Gomez (Saksa, kerroin 5.75),...
Englannin keskikentän oikean laidan pikakiituri James Milner uskoo ryhmänsä mahdollisuuksiin pian käynnistävässä jalkapallon EM-turnauksessa.
Milner antaa Sky Sportsin haaastattelussa erityisen painoarvon englantilaisten pokaaleille. Peluri uskoo,...
Jalkapallon EM-kisoihin parhaillaan valmistautuva Tanska on nimennyt viimeiset jäsenet 23 miehen joukkueeseensa. Kisaryhmään selviytyivät puolustaja Jores Okore ja hyökkääjä Nicklas Pedersen.
Okore, 19, teki vaikutuksen valmentaja...
Venäjän jalkapallomaajoukkue on jälleen saanut huonoja uutisia EM-kisojen alla. Kerroimme aiemmin runkopuolustaja Vasili Berezutskin loukkaantumisesta, joka estää pelaajan osallistumisen EM-karkeloihin (uutinen).
Nyt itänaapuriin jobinpostia tuo...
EM-lopputurnaukseen valmistautuva Saksan futismaajoukkue sai keskiviikkona kovan luokan treeniseuraa, kun F1-tähdet Michael Schumacher ja Nico Rosberg osallistuivat mukaan harjoitusleirin ohjelmaan.
Sessio alkoi formula ykkösistä tuttujen...