Nyt on sängyssä ruuhkaa.
Robert Lewandowski kun päätti ottaa petikumppaneikseen kaikki vuonna 2020 voittamansa merkittävät palkinnot.
Kärkimies voitti Bayern Münchenin matkassa niin Mestarien liigan, Bundesliigan, Saksan...
Atalantan laitapuolustaja Robin Gosens myöntää, että hän tarttuisi heti kiinni mahdollisuuteen, jos hänelle tarjottaisiin siirtoa kotimaansa Saksan pääsarjaan.
Gosens, 26, debytoi Saksan A-maajoukkueessa viime syksynä,...
Vuoden vaihtumiseen on aikaa enää puolisen vuorokautta. Koronavuotta 2020 ei varmasti monen tule ikävä, ja moni odottaakin toiveikkaana jo uutta, parempaa huomista.
Jalkapallossa vuoden vaihtuminen...
Saksalaislehti Bild uutisoi, että Borussia Dortmund havittelee itselleen "uutta Jadon Sanchoa" Englannista.
Dortmund onnistui Sanchon hankinnassa Manchester Citystä vuoden 2017 kesällä, sillä nykyisin Sancho on...
Viimeistä vuottaan Bayern Münchenin toimitusjohtajana aloittava Karl-Heinz Rummenigge antoi haastattelun Italian kansalliselle radiokanavalle RAI:lle, ja kertoi avoimesti koronapandemian bundesliigajättiläiselle aiheuttamista taloudellisista vaurioista. Pitkän päivätyön Bayernissa tehnyt Rummenigge...
Bundesliigassa viimeistä sijaa pitävä Schalke on nimennyt jälleen uuden päävalmentajan. Tällä kertaa vetovastuun ottaa sveitsiläinen Christian Gross.
https://twitter.com/s04_en/status/1343209809953386496
Gross on peräti neljäs valmentaja Schalkelle jo tällä kaudella....
Entinen Borussia Dortmund -pelaaja Kevin Grosskreutz myöntää iloitsevansa, jos paikallisvastustaja Schalke putoaa tämän kauden päätteeksi Bundesliigasta.
Schalken alkukausi on ollut surkea. Joukkue on viimeisenä neljällä...
Tammikuun siirtoikkuna lähestyy, ja muun muassa monet Bundesliigan pelaajat kiinnostavat. Saksalaislehti Bild uutisoi, että RB Leipzigin Marcel Sabitzer ja Wolfsburgin Wout Weghorst saattavat vaihtaa...
Real Madrid voitti edellisen kerran Mestarien liigan keväällä 2018.
Muutamaa päivää myöhemmin Zinédine Zidane yllätti kaikki ilmoittamalla, ettei jatka joukkueen päävalmentajana ja lähti lopulta alle vuoden kestäneelle...
Marcus Thuram on pelannut komean syyskauden Borussia Mönchengladbachin riveissä.
23-vuotias vasen laitahyökkääjä on pelannut kuluvalla kaudella 20 ottelussa, joissa on syntynyt neljä maalia ja kahdeksan maalisyöttöä.
Hienot...
Bayer Leverkusenin huippulupaava Florian Wirtz on solminut seuran kanssa vuoteen 2023 ulottuvan jatkosopimuksen.
Wirtz on vasta 17-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, jota on hehkutettu paljon. Wirtz keräsi...
Mario Götze paljastaa, että keskikenttäpelaajalla oli kesällä mahdollisuus palata Bayern Müncheniin. 28-vuotias Saksan maajoukkuemies jätti viime kauden jälkeen Borussia Dortmundin ja siirtyi Hollannin Eredivisieen...
Yhdysvaltalainen 22-vuotias Weston McKennie on onnistunut Juventuksessa tällä kaudella niin hyvin, että torinolaisseura aikoo tähyillä Pohjois-Amerikkaan uusien vahvistusten toivossa. Asiasta uutisoi italialainen Tuttosport.
Yhdysvaltain maajoukkueessa...
Espanjalaislehti Marca kirjoittaa, että Bayern Münchenin itävaltalaispuolustaja David Alaba on lähellä siirtoa Real Madridiin ensi kesänä.
Marcan mukaan Alaballe olisi monia ottajia, mutta Real Madrid...
Bayern Münchenin tähtihyökkääjä Robert Lewandowski on paljastanut, että hän keskusteli Sir Alex Fergusonin kanssa Manchester Unitediin siirtymisestä vuonna 2012.
Tuolloin Puolan maajoukkuehyökkääjä pelasi vielä Borussia...
Saksalainen pelaajalegenda Lothar Matthäus hehkutti Borussia Dortmundin norjalaishyökkääjä Erling Braut Hålandia Saksan Bundesliigan sivuilla.
Matthäus kertoi olevansa todella vaikuttunut nuoresta Hålandista, joka on tehtaillut lyhyellä...
Saksan jalkapalloliitto DFB on antanut Borussia Mönchengladbachin Marcus Thuramille kuuden ottelun pelikiellon hänen sylkäistyä Hoffenheimin Stefan Poschia naamaan viime lauantaina.
Lisäksi DFB on määrännyt hänelle...
Bayer Leverkusenissa pelaavat kaksosveljet Lars ja Sven Bender kertovat lopettavansa uransa tämän kauden jälkeen.
Puolustajina pelaavat Benderit ovat 31-vuotiaita. Heidän sopimuksensa saksalaisseuran kanssa päättyvät tähän...
Jalkapallon kansainvälisen tutkimuskeskuksen CIES:n tuoreesta selvityksestä paljastuu, että Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecký on yksi maailman eniten pelanneista ammattilaisjalkapalloilijoista vuonna 2020.
CIES on laskenut ammattilaisjalkapalloilijoiden peliminuutit...
Borussia Mönchengladbach kertoo tiedotteessaan, että se sakottaa laitahyökkääjältään Marcus Thuramilta kuukauden palkan ja antaa hänelle todennäköisesti vielä seuran sisäisen pannan.
Ranskalaistähti Thuram, 23, sai lauantaina...
Bayern Münchenin laitahyökkääjällä Leroy Sanélla oli lauantaina turhauttava ottelu Bundesliigassa Bayer Leverkusenia vastaan.
Saksan maajoukkuelaituri vaihdettiin viheriölle 32. minuutilla Kingsley Comanin loukkaannuttua, mutta päävalmentaja Hans-Dieter...
Borussia Mönchengladbachin tähtipelaaja Marcus Thuram on pyytänyt anteeksi sitä, että sylkäisi lauantaina Hoffenheimin puolustajaa Stefan Poschia naamaan.
Thuram, 23, sai törkytempustaan suoran punaisen kortin 79. minuutilla,...
Leverkusenin suomalaismaalivahti Lukas Hradecký koki lauantaina tappion katkeraa kalkkia, kun Bayern Münchenin maaliruisku Robert Lewandowski iski 2–1-voittomaalin Bundesliigan huippuottelun viimeisillä sekunneilla.
Jos Leverkusen olisi välttänyt...
Bayern München viettää jo tuttuun tapaan joulua ja uuttavuotta Bundesliigan kärkijoukkueena. Väkivahvan syyskauden pelannut Bayer Leverkusen sai luopua kärkipaikastaan lisäajan viime hetkillä, kun Bayern...
Kun joukkue pelaa 28 sarjapeliä putkeen ilman ainuttakaan voittoa, ei ole suurensuuri yllätys, että valmentaja vaihtuu. Tähän ratkaisuun ajautui perjantaina Bundesliigan sarjajumbo Schalke 04,...
Tottenhamin manageri José Mourinho harmittelee ja ihmettelee, miksi Bayern Münchenin Hans-Dieter Flickiä ei valittu Vuoden miesten valmentajaksi FIFA:n The Best -äänestyksessä.
Flick johdatti viime kaudella...
Youssoufa Moukoko, Borussia Dortmund, 16 vuotta ja 28 päivää. Päivämäärällä 18. joulukuuta 2020, vierasottelussa Union Berliniä vastaan. Syöttäjänä Raphaël Guerreiro.
Nämä tiedot merkataan historiankirjoihin, sillä...
Borussia Mönchengladbach tiedottaa tehneensä kaksi jatkosopimusta. Kapteeni Lars Stindl ja Tony Jantschke jatkavat saksalaisseurassa.
Erityisesti 32-vuotiaan Stindlin sopimusta voidaan pitää tärkeänä, sillä joukkueen kippari on...
Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Schalke on antanut potkut päävalmentajalleen Manuel Baumille. Tilalle ollaan saksalaislehden mukaan palkkaamassa väliaikaisesti Huub Stevens.
Perinteikäs Schalke on ollut karmaisevassa...
Torstai-iltana Bayern Münchenin ja Puolan A-maajoukkueen hyökkääjä Robert Lewandowski valittiin vuoden parhaaksi pelaajaksi. A-maajoukkueiden kapteenit antoivat äänensä kolmelle pelaajalle. Sen lisäksi oman äänensä oli...