RoPSin päävalmentaja Kari Virtanen oli nimennyt El Salvadorin maajoukkuepelaaja Viktor Turciosin avauskokoonpanoonsa perjantaina Honkaa vastaan, mutta vaihtoi ryhmitystään vielä ennen pelin alkua.
Viktor Turciosin sijaan...
RoPS on ollut viime vuosina hissijoukkue Veikkausliigan ja Ykkösen välillä. Kaudelle 2013 joukkue vahvistui selkeästi ja taistelee mitaleista mikäli loppukaudeksi rovaniemeläiset saavat aikaan voittoputken.
RoPS:n...
Rovaniemen Palloseura on jo ehtinyt julkaista kauden 2014 päävalmentajansa. Nicholas Otarun mukaan uutinen ei häiritse joukkueen keskittymistä kuluvan kauden päätökseen.
RoPS on käytännössä jo varmistanut...
Turkkilaisen Bursasporin kanssa loppukesästä pelaajasopimuksensa purkanut Petteri Forsell on ruotsalaislähteen mukaan edelleen Allsvenskan-seura AIK:n testissä.
- Meillä on positiivinen keskusteluyhteys AIK:n kanssa. Mitään ei tule...
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa EM-karsinnoissa maanantaina Englannin. Tampereelle saapuva Gareth Southgaten miehistö ei tuloksellisesti loistanut omassa avauksessaan.
Suomi aloitti EM-karsinnat jo kesäkuussa. Joukkueella on...
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa torstaina Liettuan ja maanantaina Englannin EM-karsinnoissa. Kentällä saatetaan nähdä myös mielenkiintoinen veljespari, kun 20- ja 19-vuotiaat Patrick ja Daniel...
FC Viikingit sortui Jippoa vastaan tehottomuuteen ja joutui lopulta tasaamaan pisteet sunnuntain Ykkösen ottelussa 1-1-lukemin.
Jippo meni ottelussa johtoon reilun vartin kohdalla. Ilkka Jäntin Viikingit...
Miika Koppisen Tromsø IL hävisi Eurooppa-liigan play off -vaiheen turkkilaiselle Besiktasille yhteismaalein 2-3. Pohjoisnorjalaiset saivat kuitenkin paikan lohkovaiheeseen tänä aamuna.
TIL-kapteeni Koppisen mieliala oli vielä...
Pohjoisnorjalaisen Tromsø IL:n kapteeni Miika Koppinen pelaa torstaina paikasta Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. TIL lähtee ratkaisevaan vierasotteluun turkkilaista Besiktasia vastaan 2-1-johtoasemassa.
Norjalaisilla on siis maalin etu ennen...
Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa tänään keskiviikkona EM-kisojen välierässä Englannin. Panoksena on siis suomalaisittain historiallinen paikka maanosan finaalissa.
Marianne Miettisen valmentama Suomi on pelannut...
Perparim Hetemaj ja hänen seuransa Chievo saivat hyvän startin Serie A:han sunnuntaina, kun se haki maukkaan vieraspisteen Parman kotikentältä.
Perparim Hetemaj pelasi avauksessa ja uurasti...
Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa EM-kisojen lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Saksan. Tasapeli varmistaisi joukkueen välieräpaikan.
Suomen alle 19-vuotiaat pelaavat hurjaa EM-kisataivalta. Vaikka mukaan laskee lopputurnauksen...
Roman Eremenkon Rubin Kazan voitti Joona Toivion Molden Eurooppa liigan play off -vaiheen ensimmäisessä ottelussa 2-0-lukemin. Eremenko sai ottelun jälkeen vastata tuttuun kysymykseen.
Roman Eremenko...
RoPS teki eilen FC Lahden vieraana ensimmäisen pelitilannemaalinsa sitten toukokuun lopun. Kapteeni Antti Okkonen myöntää kesän olleen tässä suhteessa vaikea.
RoPS on ollut koko kauden...
FC Lahti koki keskiviikkona kotikentällään 2-3 tappion RoPS:lle. FC Lahden päävalmentaja Juha Malinen oli kaukana tyytyväisestä miehestä tappion jälkeen.
Malinen antoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kyytiä...
Barcelonan päävalmentaja Gerardo Martino ei aio peluuttaa suurinta tähteään Lionel Messia täysiä minuutteja läpi kauden.
Täksi kaudeksi Barcan ruoriin astunut Martino kertoo käyneensä asiasta keskusteluja...
Huimaa kautta pelaava FF Jaro lähtee huomiseen Veikkausliigaotteluunsa KuPSia vastaan mielenkiintoisista lähtökohdista.
Neljäntenä Veikkausliigassa porskuttava pietarsaarelainen Jaro on hävinnyt viimeksi kesäkuun lopussa seitsemän kierrosta sitten....
Englannin naisten maajoukkueen EM-kisat eivät vastanneet odotuksia. Maan jalkapalloliitto ei jättänyt joukkueen huonointa suoritusta sitten vuoden 2001 huomiotta, vaan erotti päävalmentaja Hope Powellin.
Englanti lähti...
Eurooppa-liigassa pelataan tällä viikolla play off –vaihetta. Norjalainen Molde kohtaa venäläisen Rubin Kazanin ja panoksena on siis paikka turnauksen lohkovaiheeseen.
Joona Toivion norjalainen Molde kohtaa...
Norjassa pitkän uran Tromsö IL:n riveissä tehnyt Miika Koppinen saattaa pelata tällä kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa – kävi play off –kierroksella miten tahansa.
Miika Koppisen pohjoisnorjalainen...
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa keskiviikkona Walesin EM-karsintojen toisessa ottelussaan. Mika Laurikaisen miehistöön mahtui lopulta jopa seitsemän pelaajaa Veikkausliigaa johtavasta FC Hongasta.
Suomi avasi karsinnat...
Juuri 35 vuotta täyttänyt Miika Koppinen jatkaa vahvaa suorittamistaan norjalaisen Tromsö IL:n kapteenina. Torstaina joukkue raivasi tiensä Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle.
Pohjoisnorjalainen TIL kukisti Eurooppa liigan...
Ruotsi tippui naisten EM-finaalista eilen karvaasti Saksalle. Päävalmentaja Pia Sundhagella oli vaikeuksia niellä tappiota.
Saksa voitti Ruotsin keskiviikkoisessa välierässä 1-0-lukemin.
- Olen niin väsynyt, että voin...
Yksi Saksan naisten maajoukkueen suurimmista tähdistä, hyökkääjä Celia Okoyino da Mbabi saattaa joutua jättämään EM-välierän Ruotsia vastaan väliin loukkaantumisen vuoksi.
Kaksi maalia Saksalle kisoissa viimeistellyt...
Zlatan Ibrahimovic vastasi ranskalaistoimittajan kysymykseen suosiostaan Ruotsissa varsin kekseliääseen tapaan.
Ruotsalaisseura Hammarby kohtaa tänään ystävyysottelussa ranskalaisjätti Paris Saint-Germainin. Tapahtuman alla huomio kiinnittyi totta kai ruotsalaisten...
HJK pelaa ratkaisevan europelinsä huomenna tiistaina Virossa. Panoksena on paikka Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle ja vastassa tallinnalainen Nõmme Kalju.
Joukkueet kohtasivat ensimmäisessä osaottelussa Helsingissä viime...