Simo Valakari ei saanut himoitsemaansa valmennuspestiä.
Skottiseura Motherwell päätyi lopulta väliaikaismanagerinsa Stephen Robinsonin palveluksiin. Motherwellin haastateltavana tällä viikolla piipahtanut Valakari pääsi viiden kandidaatin sakkiin, muttei...
FC Lahden venäläisvahvistuksen Pavel Osipovin paha polvivamma pitää miehen sivussa koko Veikkausliigakauden ajan.
Lahtelaisten verkkosivujen mukaan Osipov loukkasi polveaan harjoituksissa ennen JJK-ottelua. Kuvissa selvisi myöhemmin,...
Kazuyoshi Miura teki sunnuntaina 50 vuoden iässä maalin ja samalla huikean ennätyksen Japanin ammattilaistasolla kakkosliigassa, kertoo uutistoimisto AP.
Yokohama FC:n hyökkääjä onnistui Thespa Kusatsua vastaan...
Roman Eremenkon seurajoukkue Moskovan TsSKA on joutumassa tiukan paikan eteen.
Kokaiinista kärynneen suomalaisen sopimus päättyy tämän kauden jälkeen, eikä jatkosta ole vielä tietoa. Eremenkon kahden...
Suomen A-maajoukkueen ja Bayern Münchenin maalivahti Tinja-Riikka Korpela on pelipaikkansa viidenneksi paras maailmassa.
Äänestyksen järjesti jalkapallon kansainvälinen pelaajayhdistys FIFPro, joka keräsi yhteensä 3200 ääntä. Äänestykseen...
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin eli CAS tulee saamaan käsiteltäväkseen Roman Eremenkon kokaiinitapauksen.
Eremenkon asianajaja Mihail Prokopets on asiasta jo varma.
Oletteko jo päättäneet valittaa CASiin?
- Kyllä. Se...
Roman Eremenko sai pientä lievennystä kahden vuoden rangaistukseensa.
Eremenkon asianajaja Mihail Prokopetsin mukaan alkujaan suomalaistähdelle oli langetettu ns. täydellinen futiskielto, joka estää myös joukkueharjoittelun kahden...
Asianajaja Juri Zaitsev on luonnollisesti äärimmäisen pettynyt.
Roman Eremenkon juristina operoiva Zaitsev ei ole tyytyväinen Uefan päätökseen Eremenkon valitusasiassa. Uefa ei lyhentänyt Eremenkon kokaiinikärystä johtuvaa...
Bayer Leverkusenin päävalmentaja Roger Schmidt on saanut potkut.
Leverkusen kertoo verkkosivuillaan heittäneensä Schmidtin pihalle.
Vaikka seuraajasta ei ole vielä tietoa, saattaa uutinen olla hyvä asia Joel...
HJK:n jättänyt Mikael Forssell miettii vielä tulevaisuuttaan.
Forssell on treenannut HIFK:n mukana, mutta miehellä oli myös ulkomaan virityksiä jo alkuvuodesta.
- HJK päätti jatkaa samalla päävalmentajalla,...
Ensin lähti isä ja nyt lähti lahjakas poika.
Simo Valakarin ja SJK:n menestyksekäs yhteistyö päättyi pari viikkoa sitten, kun SuomiFutis-sivusto kertoi ensimmäisenä Suomessa Valakarin potkuista...
Jasse Tuomisen ulkomaansiirto on mahdollinen.
FC Lahden Tuominen palasi äskettäin Suomeen oltuaan valkovenäläisen FK BATEn testileirillä Turkissa.
Unelma seuravaihdosta on yhä hengissä, sillä BATE kertoo verkkosivuillaan...
Kokaiinista kärynnyt Roman Eremenko oli lakimiehineen yhtä hymyä torstaina.
Eremenko oli juristiensa kanssa Sveitsin Nyonissa Uefan kurinpitäjien kuultavana. Eremenkolle kokaiinista langetettu kahden vuoden kilpailukielto saattaa...
Simo Valakari on selittänyt skottimedialle eroaan SJK:n kanssa.
SJK:n ja Valakarin tiet erosivat yllättäen puolitoista viikkoa sitten, kuten SuomiFutis-sivusto kertoi (uutinen).
- Lähdin SJK:sta viime viikolla....
Kysymys on aiheellinen, sillä Simo Valakarin ex-seura Motherwell antoi tiistaina potkut managerilleen.
Mark McGheen taival skottiseuran managerina päättyi tappiolliseen Dundee-matsiin lauantaina, kun Motherwell hävisi kotonaan...
Manchester United kapteeni Wayne Rooney kertoi torstaina suorat sanat Kiina-huhuille.
- Olen kiitollinen muiden seurojen kiinnostuksesta, mutta haluan lopettaa spekuloinnit. Aion jäädä Manchester Unitediin, kertoi...
HJK lähti lauantaiaamuisessa Talin hallissa pelattuun otteluun Grania vastaan kokeneella kokoonpanolla.
Päävalmentaja Mika Lehkosuo painotti ennen ottelua, että kauden alkua ajatellen erityisesti uusien pelaajien sisäänajo...
SJK vahvisti SuomiFutis-sivuston aiemmin perjantaina jo julkistaman tiedon, jonka mukaan Simo Valakari on vapautettu SJK:n päävalmentajavastuusta.
SJK:n tiedotteen mukaan Valakarin työsuhdeasiat käydän läpi lähiviikkojen aikana....
Massatapahtumista mobiilisovelluksen avulla jonottomia tekevä startup-yritys Yonoton Oy on saanut rahoituskierroksensa päätettyä. Mukana kasvua tukemassa on nippu urheilumaailman kovia nimiä.
Vuonna 2016 toimintansa aloittanut espoolaisyritys...
Perparim Hetemaj pelasi jo matsin numero 200 kivikovassa Italian Serie A:ssa.
Chievon Huuhkaja-pelaaja kipparoi joukkueelleen 3-1-voiton Sassuolosta vieraissa.
- Oli kunnia johdattaa joukkue voittoon kapteenina 200:n...
HJK pelaa tänään torstaina tämän viikon toisen kansainvälisen harjoitusmatsinsa, kun se kohtaa suomalaisten Simon Skrabbin ja Daniel Sjölundin edustaman IFK Norrköpingin Tukholmassa.
HJK:lla on alla...
HJK nousi tiistaina upeasti voittoon, kun se kaatoi Hammarbyn Volkswagen Stockholm Cupissa maalein 3-2.
Klubi oli vielä puoliajalla 0-2-tappiolla, mutta parempi toinen jakso takasi maukkaan...
Hammarbyn brassitähti Romulo ei ole avauksessa, kun ruotsalaisjoukkue isännöi HJK:ta Volkswagen Stockholm Cupissa tiistaina.
Romulo oli viime Allsvenskan-kaudella Hammarbyn kolmanneksi paras viimeistelijä viidellä rysällä. Kokenut...
Huuhkajien Janne Saksela syötti maalin debyyttipelissään Hollannin liigassa perjantaina.
Saksela pelasi Sparta Rotterdamin oikeana laitapuolustajana vierasmatsissa, jota isännöi Willem II. RoPS:n ex-pelaaja kellotti 81 minuuttia.
Saksela...
Chelseassa viime kaudella flopannut Alexandre Pato siirtyy Kiinaan.
Sky Sportsin futisekspertti Gianluca Di Marzion mukaan brassitähti vaihtaa Villarrealista Tianjin Quanjianiin.
The Sun uutisoi siirron arvon olevan...
IF Gnistan on tehnyt pelaajasopimuksen 25-vuotiaan Aleksander Akbarin kanssa.
Akbar siirtyy Kipinän paitaan paikallisvastustaja Käpylan Pallon riveistä.
Akbar tulee vahvistamaan Gnistanin maalinteko-osastoa. Kliininen viimeistelijä iski KäPa:n...
Arsene Wenger sekoili itselleen neljän pelin rangaistuksen.
Englannin jalkapalloliitto langetti Arsenalin managerille lisäksi 25 000 punnan sakot. Wenger raivosi viime sunnuntaina Burnleya vastaan pelatussa ottelussa...
Vaasan Palloseura on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen virolaismaalivahti Marko Meeritsin, 24, kanssa.
Meerits on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kartuttaa kokemusta kotimaansa liigan lisäksi Hollannin kahdella korkeimmalla...
Huhumylly pyörii Joel Pohjanpalon ympärillä.
Scoren mukaan ranskalainen Marseille on kiinnostunut Pohjanpalosta. Lähde kertoo, että Marseille haluaisi vahvistaa hyökkäystään vielä tammikuun siirtoikkunassa. Toinen Pohjanpaloon liittyvä...
Brittilehti Daily Mail meni torstaina pahasti vipuun.
Barcelonan ex-maaliruisku Samuel Eto'o piteli Amkarin pelipaitaa kuvassa, jonka venäläisseura oli laittanut Twitter-tililleen (katso tästä). Amkar vielä hassutteli...