Italia sittenkin MM-kisoihin 2018? Tällaisesta spekulaatiosta on innostunut ainakin italialaislehdistö arvovaltaista Corriere Dello Sportia myöten.
Miten tällainen mahdollisuus voisi sitten aueta? No, tietysti siten, että jonkun kisoihin...
Illan Mestarien liiga -uutinen on tässä: Venäläinen Igor Akinfeev on pelannut nollapelin!
Mitäs tuosta, voisivat kaiken maailman ter stegenit, neuerit ja navasit todeta, mutta 31-vuotiaan Akinfeevin nollapeli Mestarien...
MM-kisojen lohkoarvontaan on aikaa enää hieman reilu viikko. Alkulohkot saavat muotonsa arvonnassa, joka järjestetään Moskovassa perjantaina 1. joulukuuta.
Arvonnan juontaa Englannin legendaarinen maalitykki Gary Lineker yhdessä venäläisen...
Paris Saint Germainin leirissä huumori kukkii. Jos on Edinson Cavanin ja Neymarin väitetyistä skismoista riittänytkin parranpärinää, on tuoreimmissa PSG:n pukukopista levinneissä videoissa nauru herkässä. Ainakin toistaiseksi myös vitsien...
Argentiina varmisti Etelä-Amerikan MM-karsintojen viimeisellä kierroksella paikkansa Venäjän ensi kesän MM-turnauksessa voitettuaan Ecuadorin 3-1 Lionel Messin hattutempulla. Karsinnat olivat Albicelestelle melkoista tervanjuontia ja karsintojen aikana saikin onneaan kentällä...
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on jakanut elinikäisiä toimitsijakieltoja kolmen kansallisen jalkapalloliiton puheenjohtajalle korruptiosyytteiden takia. Guamin Richard Lai, Venezuelan Rafael Esquivel ja Nicaraguan Julio Rocha eivät saa jatkossa osallistua mihinkään jalkapalloon...
Kymmenen peräkkäistä ja sitten riitti. Vuodesta 2007 lähtien Ruotsin parhaaksi jalkapalloilijaksi oli valittu yksitoikkoisesti vuodesta toiseen Zlatan Ibrahimović, mutta maanantai-iltana putki meni poikki.
Vuoden 2017 parhaaksi...
Alexander Ring on ehtinyt 26 vuoden ikäänsä mennessä pelaamaan jo 43 A-maaottelua, sillä keskikenttäpelaaja nousi Huuhkajiin jo 20-vuotiaana. Ringin profiili oli syksyn karsintaotteluissa jälleen selkeässä...
Suomalaisen jalkapalloilun superlupauksella Emmaliina Tulkilla on meneillään hieno vuosi. Tulkki siirtyi kesällä Tampereen Ilveksestä ammattilaiseksi Linköpingiin, jonka riveissä hän on päässyt pelaamaan niin Damallsvenskania kuin Mestarien liigaa.
Ruotsin...
Huuhkajien Kasper Hämäläinen on valittu Puolan pääsarjan Ekstraklasan 11. kierroksen tähdistöjoukkueeseen. Hämäläinen viimeisteli kierroksella joukkueelleen Legia Varsovalle kauden toisen maalinsa.
Valinta on 31-vuotiaalle Hämäläiselle jo kauden toinen,...
Savon Sanomat kertoi tiistaina, että Kuopion stadionhanke on ottamassa merkittävän edistysaskeleen. Kaupungin tiistaina julkaisemaan talousarvioesitykseen sisältyy investointeja kaikkiaan 86,2 miljoonan euron edestä. Yksi merkittävimmistä yksittäisistä...
Kaikki jalkapallon ystävät muistanevat Boatengien veljesten kohtaamiset MM-tasolla? Pikkuveli Jerome Boateng Saksan puolustuslinjassa ja isoveli Kevin-Prince Boateng Ghanan keskikentällä, loikattuaan Black Starsiin edustettuaan nuorisomaajoukkuetasolla synnyinmaataan Saksaa.
Kun Boatengit ottivat yhteen MM-kisoissa...
MTV uutisoi, että kisa Palloliiton puheenjohtajuudesta saa lähipäivinä kolmannen varman nimen 52-vuotiaasta Mika Aaltosesta.
Aaltonen on TPS:n kasvatti, joka pelasi vuosina 1988-1994 Suomen A-maajoukkueessa 12 ottelua....
Jalkapalloviikko alkoi uutisella, jonka mukaan Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander vetäytyy maajoukkueesta eikä enää pelaa Suomi-paidassa tulevissa EM-karsinnoissa eikä liioin uudessa Kansojen liigassa. 32-vuotias Moisander keskittyy jatkossa...
Kun Italian karsiutuminen jalkapallon ensi kesän MM-turnauksesta viime viikolla varmistui, moni ilmoitti jäävänsä kaipaamaan myös Gianluigi Buffonin tunteikasta kansallishymnin laulua. Eikä ihme, sillä niin tunteikkaalla paatoksella...
Maanantain merkittävin suomalainen jalkapallouutinen oli ehdottomasti Huuhkajien monivuotisen kapteenin Niklas Moisanderin päätös vetäytyä maajoukkueesta. Moisanderia kapteenin tehtävässä edeltänyt Sami Hyypiä pitää 32-vuotiaan turkulaisen päätöstä harmillisena ja kiittelee topparin...
Venäläisrahoituksella Vantaan Korsoon perustetun FC Legirus Interin nopea ja nousujohteinen taival Suomen jalkapallosarjoissa on uhkaamassa katketa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Seura on pahoissa talousvaikeuksissa...
Jokaisella valmentajalla on omat luottopelaajansa. Usein nämä miehet ovat sellaisia, joita käskyttäjä veisi mukanaan myös joukkueesta toiseen seuraa vaihtaessaan, mikäli suinkin mahdollista.
Toni Korkeakunnaksen ja Hassan Sesayn kohdalla...
Huuhkajien Teemu Pukki näytteli pääroolia tekemällä komeita maaleja sisältäneen hattutempun sunnuntaisessa Tanskan pääsarjan kärkiottelussa Nordsjaellandia vastaan. Pukin ja Paulus Arajuuren Brøndby IF voitti ottelun 4-2.
Voitto oli Brøndbylle jo...
871 ottelua kestäneet karsinnat vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailuihin päättyivät tänä aamuna, ja kisoihin matkaavat 32 maata ovat selvillä. Kovia maita jäi kisoista rannalle Chileä,...
Italia karsiutui sensaatiomaisesti ensimmäistä kertaa 60 vuoteen jalkapallon MM-kisoista, kun se hävisi jatkokarsinnoissa Ruotsille yhteismaalein 0-1.
Moisen kansallisen skandaalin jälkeen tuskin yllättää ketään, että maajoukkueen...
Yksi aikakausi tuli maanantai-iltana päätökseensä, kun yksi kaikkien aikojen maalivahdeista, Italian Gianluigi Buffon pelasi viimeisen virallisen maaottelunsa. Legendan maajoukkueura päättyi kyyneliin, sillä Italia hävisi Ruotsille MM-kisojen...
Rakas länsinaapurimme Ruotsi on tekemässä melkoista temppua ja yrittää tosissaan pudottaa nelinkertaisen maailmanmestarin Italian ensi kesän MM-turnauksesta. Viimeksi Italia on jäänyt ulos kisoista 60...
Manchester Unitedissa pitkään loistanut ja myös muun muassa Monacoa ja Juventusta edustanut Patrice Evra on saanut ankaran rangaistuksen oman joukkueensa Marseillen kannattajan potkaisemisesta 2. marraskuuta.
Ranskalaispuolustaja hermostui...
Ensi kesän MM-turnauksessa Venäjällä nähdään tasan kaksi maata, joille MM-kisat ovat niiden ensimmäiset. Nuo debytantit ovat Huuhkajien karsintalohkon voittanut Islanti sekä Panama.
Se, ettei enempää...
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue jäi 2-2 -tasapeliin EM-karsintaottelussa Georgian vieraana. Ottelu oli Pikkuhuuhkajien ensimmäinen Juha Malisen ohjauksessa.
Suomi siirtyi johtoon jo ottelun 9. peliminuutilla. Kaan Kairisen antama kulmapotku leijaili...
Pikkuhuuhkajat eli Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelaa klo 18 alkaen ensimmäisen ottelunsa uuden päävalmentajansa Juha Malisen alaisuudessa. Malinen siirtyi RoPS:ista Pikkuhuuhkajien ruoriin, kun edellinen valmentaja Tommi Kautonen teki...
Kiinan valtaseura Guangzhou Evergrande on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen Italian vuoden 2006 maailmanmestarijoukkueen kapteenin Fabio Cannavaron. Cannavaro erosi niin ikään Kiinan pääsarjassa pelaavan Tianjin Quanjianin valmentajan...
Suomi kohtaa klo 19 alkaen harjoitusmaaottelussa etelänaapuri Viron Telia 5G-Areenalla. Huuhkajat ilmoitti hetki sitten avauskokoonpanonsa otteluun.
Suomen avauksessa pääsee debytoimaan 22-vuotias keskikenttäpelaaja Glen Kamara. Tamperelaissyntyinen Kamara...
Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander teki perjantaina maalinedusruuhkasta bundesliigauransa avausmaalin, kun Werder Bremen vieraili Lukas Hradeckyn Eintracht Frankfurtin kotikentällä. Eintracht kuitenkin vei pelin 2-1 Sebastien Hallerin hetki ennen loppua tekemällä maalilla.
Werder...