Bosse

939 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Dortmund jahtaa ”uutta Lewandowskia”

Robert Lewandowski on paitsi Bundesliigan koko jalkapallomaailman kuumimpia nimiä ja Dortmundissa kiristellään vieläkin hampaita puolalaisen siirryttyä kesällä 2014 Bayern Müncheniin. Lewandowskista kasvoi supertähti juuri Borussia...

Valioliiga-pomo: ”Homoseksuaaleilla pelaajilla nyt aika tulla julkisuuteen”

Englannin Valioliigan pitkäaikainen toimitusjohtaja Richard Scudamore uskoo, että aika olisi nyt kypsä homoseksuaalisten pelaajien tulemiselle julkisuuteen. Pitkään ja monella tahoilla on epäilty sitä onko ns....

Lehtitieto: Veikkausliigan pitkäaikaisin päävalmentaja jättää tehtävänsä

IFK Mariehamnia vuodesta 2002 saakka ja koko seuran Veikkausliigataipaleen ajan luotsannut Pekka Lyyski jättää tehtävänsä kauden jälkeen Ålandstidningenin mukaan. Lehden saamien tietojen mukaan Lyyski on itse...

Tommi Kautonen: ”Kaikki maalit helppoja”

Suomen alle 21-vuotiaitten maajoukkueen lentävä lähtö EM-karsinnoissa tyssäsi ainakin hetkeksi Saksassa perjantaina kärsittyyn 0-4-tappioon. Päävalmentaja Tommi Kautonen manasi kolmea päästettyä maalia jo ensimmäisen puolituntisen aikana. -...

Petteri Forsellia kismitti joukkuekaverin ulosajo – ”Minä suutuin”

Respect Suomen Cupin finaalissa FC Interin ja IFK Mariehamnin välillä oli kaikkea mitä katsoja haluaa hyvässä jalkapallo-ottelussa nähdä. Oli draamaa, hienoja maaleja sekä ilon...

Mario Balotelli lujille – ”Hän tietää mitä seuraa ellei hän käyttäydy”

AC Milaniin lainasopimuksella siirtynyt Mario Balotelli on jo pidempään ollut otsikoissa ennemminkin muista syistä kuin loistavien esitystensä takia. Balotelli itsekin myönsi siirron jälkeen, ettei hänellä...

Hannu Tihinen suomalaisten maineesta: ”Sami Hyypiä puhuu varmasti tarpeeksi”

Sami Hyypiän sopimuksessa FC Zürichiin yksi ”ulkopuolisista” avainhenkilöistä oli entinen FCZ-kapteeni Hannu Tihinen. Sekä seura että Hyypiä olivat yhteydessä Tihiseen ennen päävalmentajaratkaisua. Nykyään Palloliiton pelaajakehityspäällikkönä...

Valioliiga myönsi: Christian Benteken maalin hyväksyminen oli virhe

Christian Benteke iski ensimmäisen Valioliigamaalinsa Liverpoolille maanantaina Bournemouthia vastaan ja Liverpool nappasi tuolla osumalla kolme pistettä. Maali puhutti jo heti ottelun jälkeen ja nyt...

Teemu Pukilta lähti kokki – ”Vähän on yksinäinen olo”

Huuhkajamaalivahti Lukas Hradeckyn siirto Bundesliigan Eintracht Frankfurtiin oli miehelle itselleen iso asia. Entinen seura Bröndby kuittasi varsin mukavan siirtokorvauksen, mutta toki menetti luottomaalivahtinsa. Bröndbyn...

Hertha Berlinin bussia kohti ammuttiin – ikävä välikohtaus Saksan Cupin pelin alla

Hertha Berlinin Saksan Cup kaudella 2015-16 sai ikävän alun, kun joukkueen bussia kohti ammuttiin sunnuntaina Bielefeldissä. Hertha kohtaa Arminia Bielefeldin cupin avauskierroksen ottelussa maanantaina. Kukaan...

VPS:n uusi amerikkalaishankinta: ”Oli aavistus että voisin saada sopimuksen Suomesta”

VPS julkisti loppuviikolla USA:laispuolustaja Isaiah Schaferin sopimuksen. 24-vuotias Schafer on ensi kertaa kotimaansa ulkopuolella, mutta lähti jo matkaan sopimus mielessään. Schafer matkasi Eurooppaan osana amerikkalaista...

KTP-kapteeni: ”Jätkät antavat joka treenissä kaikkensa”

KTP:n edellinen voitto Veikkausliigassa on kesäkuun lopulta ja asema sarjataulukon peräpäässä kaikki muuta kuin turvattu. Vaikkei voittoja joukkueelle ole viime aikoina tullut, meininki joukkueen...

Nõmme Kalju ja Levadia karkaamassa – Viron mestaruus enää kahden kauppa?

Viron Premium Liigan kausi on edennyt pitkälle kolmen joukkueen kärkiryhmän johdolla. Viikonloppu saattoi kuitenkin kääntää kilpailun enää kahdenväliseksi. Nömme Kalju ja FC Levadia hoitivat kierroksen...

Lyonin maalitykki jatkaa seurassa – kaikista huhuista huolimatta

Alexandre Lacazetten nimi pyöri läpi kesän monissa siirtohuhuissa, mutta Lyonin hyökkääjän tulevaisuus on nyt sinetöity, kun mies raapusti nimensä jatkosopimukseen. 24-vuotias Lacazette latoi peräti 27...

Kuningas Jari Litmanen astui avioliiton satamaan

Kaikkien aikojen suomalainen jalkapalloilija Jari Litmanen on astunut avioliiton satamaan. Litmanen ja hänen pitkäaikainen avopuolisonsa Ly Jürgenson viettivät hääjuhliaan Roomassa perjantaina Palloliiton Facebookin mukaan. Paikalla...

HJK:lle venäläisvastus Eurooppa-liigan play offs -kierroksella

Eurooppa-liigan play-offs -kierroksen otteluparit arvottiin perjantaina iltapäivällä Nyonissa ja arpa heitti HJK:lle vastustajaksi venäläisen FK Krasnodarin. Krasnodar sijoittui viime kaudella Venäjän liigassa kolmanneksi. Arvontatuloksen mukaan ensimmäinen...

Loukkaantumissumasta kärsivän suomalaistopparin toivo elää – ”Se on minulle todella tärkeää”

Lum Rexhepin kuluva kausi on toistaiseksi ollut loukkaantumisten pilaama. Täksi kaudeksi FC Hongasta Norjan pääsarjajoukkue Lilleströmiin siirtynyt keskuspuolustaja Lum Rexhepi, 22, on kärsinyt loukkaantumisista koko...

HJK:hon palannut Juhani Ojala: ”Kiva nähdä mihin pystymme”

Juhani Ojala teki alkuviikosta loppukauden kattavan lainasopimuksen vanhan seuransa HJK:n kanssa. Isokokoinen toppari pääsee heti kovaan koetin kiveen, kun hän saa vastaansa Liverpoolin huippuhyökkääjät...

Liverpoolin pelaajat innolla Suomeen

Liverpoolin joukkue laskeutui Suomeen perjantai-iltana ja edessä on lauantaina ottelu HJK:ta vastaan Olympiastadionilla. Kauteen alkuun Valioliigassa on enää viikko ja HJK-ottelu on tärkeä osa valmistautumista....

Huuhkajapuolustaja pääsi nopeasti sisään uuteen seuraan – ”Hyvin on alkanut”

Huuhkajapuolustaja Jukka Raitala siirtyi viime talvena Tanskan Superligan FC Vestsjaellandin riveihin ja sai kaipaamaansa peliaikaa runsaasti. Raitala ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan seuraa putoamiselta ja...

Zlatan vihjaa: ”Seuraava seurani on iso yllätys”

Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicin sopimus Paris Saint-Germainin kanssa jatkuu vielä vuoden ja mies itse on vahvasti jatkamassa seurassa, vaikka huhut ovat häntä pitkin kesää vieneetkin...

Huuhkajien MM-karsintaohjelma lyöty lukkoon – tässä pelipäivät

Vuoden 2018 MM-lopputurnauksen karsintalohkot arvottiin lauantaina ja lohkojen otteluohjelmat on nyt lyöty lukkoon. Suomi kohtaa avausottelussaan Islannin vieraissa ja ensimmäisessä kotiottelussa vastaan asettuu Kroatia. Huuhkajien...

Marco Casagrande: ”Erittäin mielenkiintoinen lohko”

Suomi oli Euroopan MM-karsintojen arvonnoissa viidennessä arvontakorissa ja arpa heitti Huuhkajat karsintalohkoon I, jossa on viisi maata. Vastustajiksi Suomelle arvottiin Kroatia, Islanti, Ukraina ja...

MuSa-KaaPo -ottelun tutkinta siirtynyt Palloliitolta poliisille

Alkuviikosta julkisuuteenkin nousseiden tietojen mukaan Miesten Kakkosen läntisen lohkon viime sunnuntaina 19.7. pelatun ottelun MuSa - KaaPo yhteydessä on havaittu poikkeavaa vedonlyöntikäyttäytymistä. Palloliitto on...

HJK:n erikoistilannespesialisti seuraavasta karsintakierroksesta: ”Mahdollisuuksia on”

HJK eteni tiistaina Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle, kun se voitti latvialaisen FK Ventspilsin kotonaan lukemin 1-0. Voitto takasi Klubille paikan kolmannelle karsintakierrokselle yhteismaalein 4-1. Se...

HJK:n tähtipuolustaja ei osaa valita Mariborin ja Astanan välillä – ”Molemmat tulevat olemaan vaikeita”

HJK marssi tiistaina jatkoon Mestarien liigan 3. karsintakierrokselle latvialaisen FK Ventspilsin kustannuksella ottamalla 1-0 kotivoiton. Yhteismaalit olivat lopulta 4-1 ja jatkopaikka takaa HJK:lle ainakin...

ManU tekemässä megaluokan tarjouksen Bayern-tähdestä – 100 miljoonaa

Manchester United on valmis lyömään tiskiin peräti 100 miljoonaa euroa saadakseen Saksan maajoukkuetähti Thomas Müllerin riveihinsä Bayern Münchenista. Bayern ei ole kuitenkaan halukas luopumaan...

HJK luottavaisena Ventspilsia vastaan – ”Ei tarvita taikatemppuja”

HJK on toinen jalka tukevasti jatkossa Mestarien liigan karsinnoissa, kun tiistaina vastaan asettuu kotikentällä latvialainen Ventspils. Viikko sitten Latviasta haettu 3-1-voitto antaa HJK:lle erinomaiset...

Edinson Cavani jäämässä PSG-paitaan – Zlatan joutuu uuteen rooliin?

Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicin varjoon PSG:ssä osin jäänyt Uruguayn maajoukkuehyökkääjä Edinson Cavani oli siirtoikkunan auetessa yksi ”varmoja” siirtyjiä, mutta tällä hetkellä hän näyttää jäävän pariisilaisseuraan. Cavani...

Huikea alku Veikkausliigakierroksella – 4 maalia 5 minuutissa

Veikkausliigan sunnuntain kierroksella ei tosiaankaan passailtu alussa, sillä jo ensimmäisten viiden minuutin aikana nähtiin kaikkiaan neljä maalia. Hurjinta tahti oli Maarianhaminassa, jossa Jose Manuel Rivera...