FIFA: ”MM-kisojen avausottelun stadion valmistuu ajallaan”

© Kuva: Getty Images

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter vahvisti torstaina UEFA:n kongressissa Kazakstanissa, että MM-kisojen avausottelun näyttämö Sao Paulossa valmistuu aikataulun mukaisesti. Corinthians Arenan rakennustöitä ovat piinanneet useat onnettomat sattumat, mutta nyt pahimman yli on päästy.

Areenalla pelataan kisojen avauspeli Brasilia-Kroatia 12. kesäkuuta sekä lisäksi viisi muuta ottelua, toinen välierä mukaan lukien.

68 000 katsojan areenaa Brasilian suurimmassa kaupungissa koetteli mm. marraskuinen työmaaonnettomuus, jossa kuoli kaksi rakennusmiestä. Myös lukuisia muita viivästyksiä on uutistoimisto AFP:n mukaan koettu.

Tällä viikolla vahvistettiin myös, että Porto Alegreen aikataulutetut ottelut pystytään pelaamaan suunnitelman mukaisesti. Sen sijaan Cuiaban ja Curitiban stadionien rakennusprojektien ongelmat ovat yhä lopullisesti selättämättä. FIFA on silti näidenkin suhteen optimistinen.