VPS vahvistui kahdella uudella pelaajalla

© Kuva: Juha Tamminen

VPS on täydentänyt joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla. Ryhmään liittyvät Teemu Honkaniemi ja Thomas Kula. Molempien pelaajien sopimukset ovat 1+1-vuotisia.

Vuonna 1991 syntynyt Honkaniemi on pelannut viimeiset viisi vuotta FC Viikinkien riveissä. Uusi haaste tuntuu nyt mielekkäältä.

– Monen Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen oli hyvä päästä eteenpäin uralla. Siirto tuntuu hyvältä. Kävin jo viime kaudella testissä täällä, ja jo silloin minulle jäi hyvä kuva seurasta ja kaupungista. Tunsin myös etukäteen osan pelaajista ja valmentajan, joten päätös siirtyä tänne oli helppo, Honkaniemi miettii seuran verkkosivuilla.

Kula on syntynyt myös vuonna 1991. Nuoresta iästään huolimatta mies on kuitenkin jo tuttu nimi Veikkausliigasta.

– Oli lopulta helppo päätös siirtyä Vaasaan ja Vepsuun. Tämä on tuttu paikka, ja minulla on myös opiskelupaikka täällä. VPS oli myös viime kaudella liigassa kolmas, joten kyllä tämä siirtona tuntuu askeleelta eteenpäin, Kula sanoi.