Diego Maradona: ”Lionel Messiä ei tulisi syyttää, jos emme voita”

© Kuva: Getty Images

Diego Maradonan mukaan Lionel Messin hartioille ei tulisi kasata liikoja haukkuja, mikäli FC Barcelonan tähti ei onnistu johdattamaan Argentiinaa voittoon ensi kesän MM-kisoissa.

Messi on saanut maajoukkue-esityksistään kritiikkiä. Esimerkiksi vuoden 2010 MM-kisoissa Maradonan valmentassa pilkkakirvestä heitettiin usein Messin suuntaan. Maradona silti uskoo, että Messi tulee olemaan kova tekijä ensi kesän kilpailussa.

– Tiedän, että Messi tulee suoritumaan, hän tulee pelaamaan erittäin hyvin, Maradona pohti Marca-lehden mukaan Fansworld.tv:n haastattelussa.

Maradona kuitenkin muistuttaa, ettei kaikkea painolastia tulisi upottaa Messin päälle.

– En ole katsellut maajoukkuetta sen jälkeen, kun luotsasin sitä. Mutta voin sanoa, ettei meidän tulisi syyttää Messiä, jos emme voita MM-kisoja, Maradona muistutti.