Real Madridin kesällä jättänyt Gonzalo Higuain myöntää ajan valkopaidoissa olleen haastava. Mies joutui jatkuvasti taistelemaan avauspaikasta tähtisikermässä.
Higuain siirtyi Madridiin vuonna 2007 ja joutui taistelemaan viime vuodet kärkimiehen paikasta Karim Benzeman kanssa.
-Vuodet olivat taistelua ja nautintoa. Nautinnollista ei ollut jatkuva kilpailu peliajasta. Oli vaikeaa vaihdella vastuuta Benzeman kanssa, Higuain muistelee espanjalaisen laSextan haastattelussa.
Real Madridin kaltaisessa seurassa mitään ei saa helpolla. Sen huomasi myös Higuain. Kritiikiltäkään hän ei säästynyt. Pahalta tuntui erityisesti kotijoukkueen vihellyskonsertti Dortmundia vastaan hävityn Mestarien Liigan välieräottelun jälkeen.
– Tiedän, että yleisöllä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta annettuani kaikkeni seitsemän vuoden ajan sellaista on joskus vaikea ymmärtää, argentiinalainen muistelee.
Higuain tunnustaa, että oli jättää seuran jo aiemmin.
– Minun täytyi aina taistella kaikesta, yhdestä kaudesta toiseen. Minun täytyi koko ajan todistaa, miksi olin siellä. Bernabeu, joukkuekaverit ja valmentaja halusivat kuitenkin, että jään, Higuain paljastaa.
– Olin siellä seitsemän vuotta, en kahta kuukautta. Olikin vaikea sanoa, että lähden, etenkin kun ottaa huomioon kaiken saamani tuen.
Nyt mies tekee uraa Napolissa.
– Olen aloittanut uuden elämän ja olen iloinen täällä, Higuain iloitsee.




