Liverpool jatkaa historiallista menoa myös tällä kaudella – nyt hieman uusissa merkeissä

© Kuva: Getty Images

Liverpool oli lauantaina korjaamassa pahasti pielessä ollutta kurssiaan, kun sen vierasottelua Leicesteriä vastaan oli pelattu 75 minuuttia. Joukkue johti Valioliigan kärkipään peliä Mohamed Salah’n osumalla.

Sitten koittivat seitsemän kaoottista minuuttia, joiden aikana James Maddison, Jamie Vardy ja Harvey Barnes tekivät vieraittensa illasta jälleen synkän. Ottelu päättyi lukemiin 3-1, ja samalla täyttyi Liverpoolin ensimmäinen kolmen liigatappion putki sitten vuoden 2014.

Se Jürgen Kloppin armeija, joka on parin kauden aikana tuntunut marssivan yli jokaisen esteensä, onkin nyt tekemässä historiallisen huonoa tulosta. Valioliigan historiassa yksikään puolustava mestari ei ole pudottanut pistesaalistaan yhtä paljoa kuin Liverpool tätä ja viime kautta 24 pelatun ottelun jälkeen vertailtaessa.

Hallitseva mestari on vielä tällä hetkellä Valioliigassa neljäntenä, mutta pelannut esimerkiksi paikalliskilpailijaansa Evertonia kolme ottelua enemmän. Merseysiden joukkueet kohtaavat toisensa viikon kuluttua, ja niiden välillä on kolmen pisteen ero. Rästipelinsä voittamalla vielä yhdeksännen sijan Aston Villakin on matkalla ohi Liverpoolin.