Suomen alle 17-vuotiaat pojat kokivat Valko-Venäjän turnauksessa niukan 1-2-tappion Belgialle. Miesten FIFA-rankingin ykkösmaa oli pitkään ahtaalla Suomen kanssa, mutta kamppailu kääntyi heille pelin viimeisillä hetkillä.
Belgia siirtyi 1-0-johtoon 15 minuutin pelin jälkeen. Suomen valmentaja Erkka V. Lehtolan Palloliiton sivuille antamien kommenttien perusteella ottelun alku oli muutenkin joukkueelle vaikea. Toisella puoliajalla Suomi kuitenkin tasoitti taululle 1-1-lukemat Kari Meriluodon maalilla.
– Siinä meillä oli vahva vaihe pelistä, Lehtola kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Tasoituksen jälkeen Suomella oli hyva sauma siirtyä johtoonkin, mutta Belgia selvisi.
– Aika erilainen peli olisi ollut, jos siitä olisi tullut maali, Lehtola pohti.
Lopussa Belgia teki voittoon tarvittavan toisen maalin.
– Totta kai se kirpaisee, kun noin lopussa tulee maali. Kyllä se harmitti pelaajiakin todella kovaa, Lehtola kertoi.
– Tätä tappiota ei auta pitkään murehtia. Katseet on käännettävä seuraavaan peliin.
Suomen seuraava ottelu on tiistaina isäntämaa Valko-Venäjää vastaan.




