Italiassa Serie A:n uusi rasismin vastainen kampanja on herättänyt paheksuntaa, kertoo BBC verkkosivuillaan. Kampanjajulisteissa näkyy kolme apinaa, joiden kasvot on maalattu.
– Taide voi olla tehokasta, mutta olemme vahvasti eri mieltä apinoiden käyttämisestä kuvissa, kun taistellaan rasismia vastaan, Milan kommentoi tiedotteessaan.
– Ymmärrämme, että liiga haluaa torjua rasismin, mutta emme usko tämän olevan oikea tapa, tiedotti puolestaan Roma.
Taiteilija Simone Fugazzotto päätti käyttää kuvissa apinoita, koska se on metafora ihmisistä. Hän kertoo maalanneensa yhden länsimaalaisen apinan, yhden aasialaisen apinan ja yhden mustan apinan.
– Olen maalannut apinoita viiden tai kuuden vuoden ajan, joten ajattelin tehdä tämän työn opettamaan sitä, että olemme kaikki apinoita.
– Apinasta tulee kipinä, joka opettaa, ettei eroja ole. Ei ole ihmistä tai apinaa, olemme kaikki samanlaisia. Jos jotakin, olemme kaikki apinoita.
Rasiminvastainen järjestö Fare ilmoittaa olevansa ”sanaton” Serie A:n kampanjasta. Sen mukaan kampanja vaikuttaa ”sairaalta vitsiltä”. Myös Kick It Out -järjestö pitää sitä täysin sopimattomana.
Serie A:n toimitusjohtaja Luigi de Siervo vannoo liigan kuitenkin olevan ”voimakkaasti ja konkreettisesti” sitoutunut taisteluun kaikenlaisia ennakkoluuloja vastaan.




