Jamaikan naisten A-maajoukkueen pelaaja Tarania Clarke on puukotettu kotimaansa pääkaupungissa Kingstonissa, kertoo BBC.
Poliisin mukaan Clarke julistettiin kuolleeksi sairaalassa. Hän oli menehtyessään 20-vuotias.
Clarke sai torstaina illalla osuman puukosta riideltyään puhelimesta toisen naispuolisen henkilön kanssa. Poliisi on pidättänyt naisen tapauksen vuoksi.
Waterhouse FC:tä edustanut ja kipparoinut Clarke sai A-maajoukkuedebyyttinsä syyskuussa 12-1-voitossa Kuubaa vastaan ja teki ottelussa myös ensimmäisen maalinsa Jamaikan paidassa.
– Hän oli nuori nainen, joka osoitti niin suurta potentiaalia ja oli todella mukava ja lämmin ihminen. Hänellä oli potentiaalia pärjätä korkeimmalla tasolla, kommentoi Jamaikan jalkapalloliiton presidentti Michael Rickets Guardianin mukaan.
– Haluan esittää surunvalitteluni Clarken perheelle ja ystäville.
Clarkea Excelsiorin lukiossa valmentaneen Xavier Gilbertin mukaan Clarke suunnitteli muuttavansa tammikuussa Yhdysvaltojen Floridaan opiskelemaan.
– Olimme todella läheisiä. Hän oli kapteeni viimeisen kolmen vuoden ajan ja loistava johtaja, mahtava ihminen, sanoi Gilbert SportsMaxin haastattelussa.
– Tämä on todella surullista. Hän ei ansainnut tällaista.




