Norwich haki sunnuntaina Villa Parkilta kauden 27. voittonsa, ja sai juhlia hyvin ansaittua Mestaruussarjan mestaruutta. Aston Villa taipui maalein 2-1, ja sarjassa toiseksi sijoittunut Sheffield United jäi Norwichista viiden pisteen päähän. Koko kauden aikana Norwich hävisi vain kuusi peliä 46:sta – loistava suoritus siis.
Teemu Pukki teki Aston Villan verkkoon kauden 29. maalinsa, mutta lopullisen niitin mestaruudelle iski voittomaalin tehnyt Mario Vrancic. Pukki oli toki heti ensimmäisten joukossa onnittelemassa.

Juhlia Birminghamissa ei hillinnyt enää mikään, ja Norwich otti mestaruudestaan kaiken ilon irti. Hauskaa oli niin kentällä kuin pelin jälkeen pukukopissakin.



Sitten oli aika nostella kannua. Pystin nosti ensimmäisenä ilmaan kapteeni Grant Hanley, mutta vuoronsa saivat myöhemmin myös valmentaja Daniel Farke sekä seuran omistajat, aviopari Delia Smith ja Michael Wynn-Jones.



Mestaruustunnelmia jakoi Twitter-tilillään myös Norwich City FC itse. Alla parhaita twiittejä kentältä ja pukukopin uumenista.




