Kiimaa, intohimoa, sykettä nostavaa odottelua ja ekstaattista jännitystä. Kaikkea tätä kuningaspeli tarjoaa meille jalkapallon ystäville. Lähes kaikki meistä osaavat kuitenkin pitää intohimonsa säädyllisissä rajoissa. Lähes kaikki.
Saksalaisen Hertha Berlinin kannattaja ei kuitenkaan pysynyt jalkapallonautinnon edessä housuissaan. Hertha oli matkustanut lauantaina vieraspeliin Schalkea vastaan, ja mukana matkassa oli tietysti satoja Hertha-faneja. Yksi näistä päätti istahtaa ennen pelin alkua vieraiden katsomonosan kylmälle betonille, laski housunsa ja alkoi tyydyttää itseään.
Vieressä seisoskelleiden muiden Hertha-fanien läsnäolo ei miestä häirinnyt, vaan hän lopetti vasta, kun järjestysmiehet pyysivät tätä lopettamaan. Kiihottunut fani ohjattiin pois stadionilta. Hänen tehtyään poliisille vastarintaa oli rikosilmoituksen tekeminen viimeistään selviö.
Twitteriin ilmestyi erikoislaatuisesta jalkapallohulluudesta sunnuntaina videokin, mutta se on sittemmin poistettu.
Miehen intohimo lienee nyt laantunut. Ensinnäkin jo siksi, että Schalke voitti pelin 1-0 ja toisekseen siksi, että hän tullee saamaan tapauksen seurauksena stadionporttikiellon.
Lähde: Bild




