Puola kaatui niukasti 1-0 Tshekille A-lohkon päätöskamppailussa ja putosi EM-kisojen pudotuspeleistä. Päävalmentaja Franciszek Smuda kertoi ottelun jälkeen puolalaisen TVP-televisioyhtiön haastattelussa, että ei jatka enää valmentajana.
Smuda kuitenkin uskoo Puolan jalkapallon tulevaisuuden olevan valoisa.
– Olemme kehittyneet joukkueena valtavasti. Kahden kuukauden päästä alkavat karsinnat Brasilian vuoden 2014 MM-kisoihin ja uskon, että pääsemme sinne, Smuda kertoi Uefa.com:lle heti ottelun jälkeen.
Puola hallitsi Tshekki-ottelun alkua, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin Tshekki alkoi saada mahdollisuuksia. Lopulta 72. minuutilla Tshekin Petr Jiracek iski ottelun ainoaksi jääneen osuman vastaiskusta.
– Vastustajamme pelasi erinomaista jalkapalloa ja teki hienon maalin. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla meillä oli paikkoja, mutta emme käyttäneet niitä hyväksi.




