Yksi Englannin maajoukkueen kuuden miehen Liverpool-kolonnasta, Stuart Downing, uskoo omiensa kykyyn pärjätä huippumaita vastaan. Ensimmäisenä esteenä on Ranska, jonka he kohtaavat maanantaina.
– Olemme luottavaisia, että saamme hyvän tuloksen ottelusta. Emme pelkää heitä. Tiedämme heidän olevan hyvä ryhmä, mutta niin olemme mekin. Tunnemme heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, vasemman laidan spesialisti kertoo BBC Sport:lle.
Downing pelannee joukkueensa avauskokoonpanossa. Siitä viitteitä antaa ensimmäinen harjoitusottelu touko-kesäkuun vaihteessa, missä monien arvioiden mukaan pelasi Englannin ykkösmiehistö.
– Olen erittäin iloinen, että minut valittiin siihen peliin. Pelasimme siinä hyvin joukkueena, kuten muutkin kaverit pelasi toisessa pelissämme. Kaksi voittoa kisojen alla on hyvä suoritus. Saimme niistä itseluottamusta toimintaamme.




