Ranskalaisen Paris Saint-Germainin uruguaylaishyökkääjä Edinson Cavani vakuuttaa, että hän on tyytyväinen tilanteeseensa seurassa kovista huhuista huolimatta.
Cavani on esiintynyt viime aikoina PSG:ssä laiturina. Tähden on väitetty suivaantuneen siitä, että ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic on vienyt keskushyökkääjän paikan. Cavanin on myös kovasti huhuiltu siirtyvän kesällä pelaamaan Englannin Valioliigaan.
Nyt Cavani on kuitenkin sanonut viihtyvänsä PSG:ssä loistavasti.
– Olen aina sanonut olevani täällä hyvin onnellinen, hän kertoi Performille.
– Tämä on seura joka kasvaa, millä on hyvin kiinnostava projekti ja se saa aina iloiseksi, kun on mukana tätä projektia.
Cavani vakuutteli, että hän on edelleen yhtä motivoitunut antamaan seuralle kaikkensa kuin aina ennenkin.
– Haluan antaa heille parastani ja korvata sen luottamuksen, jonka presidentti minuun soi kun hän hankki minut tänne. Sama luottamus minkä valmentaja antaa minulle ja joukkuetovereilleni.
Cavani siirtyi PSG:n joukkueeseen italialaisesta Napolista vajaan 65 miljoonan euron suuruisella siirtosummalla heinäkuussa 2013. Tällä kaudella hän on osunut kahdeksan kertaa Ranskan pääsarjan Ligue 1:n 22 sarjapelissä.




