HJK ei pystynyt haastamaan FC Barcelonaa runsaslukuisen yleisön edessä Helsingin Olympiastadionilla. Katalonialaisvieraat nujersivat isännät lukemin 6-0.
Ottelu eteni alusta asti Barcelonan komennossa ja HJK oli ajoittain pahassa mankelissa pelin aikana. Vasta toisella jaksolla vaihtoruljanssin jälkeen, ja pelin ollessa jo selvä, HJK pääsi enemmän pelivälineeseen hyökkäyksiä yrittämään. Pari vaarallista paikkaa HJK rakensikin, mutta viimeiset ratkaisut jäivät heikoiksi.
Jo ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen Barcelona johti kamppailua 4-0 (lue lisää 1. jaksosta tästä). Toiselle 45-minuuttisella Barca onnistui enää kahdesti, joten loppulukemat kirjattiin 6-0.
Toisen jakson maaleista vastasivat Marc Bartra sekä Sandro. Bartra puski vitosen viivalta Ivan Rakiticin antaman sivuvaparin sisään. Sandro sai puolestaan nauttia kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Rakiticin tarjoilusta. Pallo löysi tiensä voimalla alakulmaan.
HJK:n kannalta surullinen uutinen oli myös Michael Törnesin loukkaantuminen. Maalivahti joutui tulemaan kehistä pois ensimmäisellä jaksolla polveaan pidellen.
Posiitivista oli ottelun yleisömäärä. 40435 on nykymuotoisen Olympiastadionin yleisöennätys.




