FC Viikinkien vaikea kausi sai jatkoa tiistaina Vuosaaressa. Tällä kertaa AC Oulu oli vahvempi 2-0-lukemin.
Ottelun molemmat maalit syntyivät ensimmäisellä jaksolla. Ensiksi Pekka Räisänen osui 26. minuutilla. Vartti myöhemmin hyökkääjä Morten Gerster-Peipinen kaunisteli loppulukemat.
Sarjataulukon viimeisenä olevat Viikingit eivät ole voittaneet kauden aikana kuin yhden ottelun.
Viikinkien tilanne näyttää vaikealta, sillä joukkueella on matkaa putoamisviivan yläpuolelle jo kahdeksan pistettä.




