Arsenal saattaa lunastaa takaisin Espanjaan Real Sociedadiin seurasta vuonna 2011 siirtyneen Carlos Velan.
25-vuotias meksikolainen tuli Lontooseen superlupauksen statuksella jo teininä, mutta ei paria välähdystä lukuun ottamatta pystynyt ottamaan paikkaa pysyvässä kokoonpanossa.
Espanjassa kevytrakenteinen kärkimies on kypsynyt huippuammattilaiseksi. Hän on tehnyt kolmella kaudella peräkkäin kaksinumeroisen määrän liigamaaleja nousevalla tahdilla – ensin 12, sitten 14 ja nyt jo 15 kappaletta kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä.
Tällä kaudella Vela on lisäksi antanut peräti 11 maalin johtanutta syöttöä. Real Sociedad on tällä hetkellä kiinni Eurooppa-liigan paikassa.
Velan aiempaan siirtosopimukseen on kirjattu Arsenalille edullinen takaisinostopykälä, mikä voi houkuttaa tykkimiehet hankkimaan pelaajan takaisin roimasti markkina-arvoa alemmalla hinnalla. Monet muutkin seurat ovat miehen perässä, mutta Sociedad ei miestä päästä halvalla – paitsi Arsenaliin, pakosta.
– Yksi vaihtoehto siirtoon on se, että joku seura käyttää sopimukseeni 30 miljoonan euron summaan sidotun purkupykälän,Vela kommentoi Radio Marcalle.
– Arsenal puolestaan voi lunastaa minut neljällä miljoonalla eurolla milloin vain. Se on miljoonan enemmän, mitä Sociedad minusta maksoi.
Vela antaa vihiä siitä, että voisi olla valmis palaamaan Arsenaliin.
– Olen kypsynyt ja olen muuttanut ajatustapaani. En ole sulkenut mielestäni mitään vaihtoehtoa.




