AC Milan oli ennen loppiaista ainoa tappioton joukkue Euroopan TOP 5 -sarjoissa, mutta nyt senkin tappiosarakkeeseen kirjattiin ensimmäinen merkintä. Tappion aiheutti yhdeksän viimeistä Serie A -mestaruutta voittanut Juventus.
Vauhdikkaan ja viihdyttävän kärkiottelun suurin sankari oli 23-vuotias Federico Chiesa, joka teki Juventuksen kaksi ensimmäistä maalia. Molemmat maalit alusti Paulo Dybala.
Milanin 1-1-tasoituksen teki avausjakson lopulla puolustaja Davide Calabria, mutta toisella puoliajalla Juventus meni menojaan. Chiesan toisen maalin jälkeen loppunumerot 1-3:een naulasi vartti ennen päätöstä yhdysvaltalainen Weston McKennie.
Ottelun viihdearvosta kertoo paljon se, että pelissä tilastoitiin peräti 17 laukausta kohti maalia, Milanille seitsemän ja Juventukselle kymmenen.
AC Milan jatkaa tappiosta huolimatta Serie A:n kärjessä yhden pisteen erolla ennen paikallisvastustaja Interiä, joka hävisi tänään vieraissa Sampdorialle 1-2. Juventus nousi nyt neljänneksi seitsemän pisteen päähän Milanista, mutta se on pelannut ottelun vähemmän. Väliin mahtuu vielä sijalla kolme oleva AS Roma.




