Veikkausliiga-konkari Ats Purje jatkaa pelejään kotimaassaan Virossa

© Kuva: Juha Tamminen

35-vuotias kaksinkertainen suomenmestari Ats Purje jatkaa pelaamista kotimaansa Viron pääsarjasta kauden 2020 päätteeksi pudonneessa Tallinna Kalevissa. Tallinna Kalev tiedotti Purjeen sopimuksesta Twitterissä tiistaina.

Samalla Purje alkaa ottaa ensiaskeliaan myös valmentajamaailmassa, sillä hänestä tulee seuran alle 21-vuotiaiden joukkueen valmentaja.

Purje vietti viimeiset neljä kautta Kuopion Palloseurassa, ja oli voittamassa viime vuonna myös Veikkausliigan mestaruutta. Tällä kaudella Purje pelasi KuPS:ssa 14 ottelua, ja teki näissä yhden maalin.

Kaikkiaan Purje pelasi Veikkausliigassa peräti yhdeksän kautta, sillä hän edusti KuPS:ia myös vuosina 2012-2014 sekä turkulaista Interiä kausilla 2008 ja 2009. Interissä Purje voitti ensimmäisen suomenmestaruutensa vuonna 2008 sekä Suomen Cupin kaudella 2009.

Maalien valossa Purjeen tehokkain veikkausliigakausi oli kausi 2014, jolloin hän heilutti verkkoa yhdeksän kertaa. Kaikkiaan hän teki 209 veikkausliigaottelussa 47 maalia.

Tallinnassa syntynyt Purje on pelannut myös Viron A-maajoukkueessa peräti 68 ottelua, tehden peleissä kaikkiaan kymmenen maalia.