FC Lahden Mikko Kuningas siirtyy Yhdysvaltoihin

© Kuva: Juha Tamminen

Viime kaudella FC Lahtea edustanut keskikenttäpelaaja Mikko Kuningas siirtyy Yhdysvaltain toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaavan Orange County SC:n riveihin.

Kuningas, 23, pelasi Lahdessa myös vuosina 2015-2017 ja siirtyi kahdeksi kaudeksi FC Interiin, kunnes palasi Kuhnurien riveihin. Pikkuhuuhkajissakin esiintynyt Kuningas on kaikkiaan pelannut Veikkausliigassa 136 ottelua tehden niissä yhteensä kymmenen maalia.

– Olemme innoissamme, kun saamme lisätä Mikon, todella lahjakkaan keskikenttäpelaajan, rosteriimme. Vaikka Mikko on vasta 23-vuotias, hän on pelannut yli 130 ammattilaisottelua Suomen pääsarjassa ja hänen kokonaisvaltainen laatunsa tulee parantamaan joukkuettamme, hehkuttaa Orange Countyn puheenjohtaja ja general manager Oliver Wyss seuran tiedotteessa.

– On ilo siirtyä Orange Countyyn. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, enkä malta odottaa joukkueeseen liittymistä, jotta voimme aloittaa valmistautumisen ensi kauteen, kommentoi Kuningas.

Myös KuPS:n tähtipelaaja Petteri Pennanen siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin, Sacramento Republicin joukkueeseen.