Cristiano Ronaldon pitkä ja komea rankkariputki poikki – Juventuksen kone yskähteli

© Kuva: Getty Images

Kerroimme sunnuntaina siitä, kuinka Cristiano Ronaldo oli onnistunut rangaistuspotkuissaan jo kahdeksan kertaa peräkkäin. Portugalilainen teki viime viikolla rankkareista peräti neljä maalia kahdessa pelissä, ja nosti maalisaldonsa Juventuksessa 79 maaliin sadassa ottelussa.

Keskiviikko ei kuitenkaan ollut Cristiano Ronaldon ilta, sillä komea rankkarisaldo sai ikävän tahran. CR7 ampui pilkkunsa kohti Atalantan maalin oikeaa alanurkkaa, mutta maalivahti Pierluigi Collini veti pidemmän korren. Ottelua oli pelattu tunti. Peli oli tuolloin tilanteessa 1-1, ja samoihin numeroihin myös jäätiin.

Kaikkiaan Cristiano Ronaldon saldo Serie A:ssa on nyt 24 ammuttua rangaistuspotkua, ja niissä 21 onnistumista.

Ottelun avausmaalin teki 29. minuutilla nuori Federico Chiesa komealla ylänurkkakudilla. Maali oli toisen polven huippujalkapalloilijalle Serie A -uran ensimmäinen.

Tasoituksen Atalantalle viimeisteli niin ikään kauniilla maalilla sveitsiläinen keskikenttäpelaaja Remo Freuler. Freuler onnistui maalinteossa Atalantan peleissä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Juventus on saanut nyt 12 pelistään pisteitä kahden keskiarvolla, eli tasan 24. Se on ennen iltaotteluita kolme pistettä Serie A:n kärkiseura AC Milania perässä, mutta jos Milan kaataa Genoan, kasvaa ero jo kuuteen pisteeseen. Tappioita Juventus ei ole kärsinyt Serie A:ssa lainkaan, mutta puolet sen otteluista on päättynyt tasapeliin.