Bayern Münchenin avainpelaaja kävi leikkauspöydällä – poissa loppuvuoden

© Kuva: Getty Images

Bayern München tiedottaa kotisivuillaan, että sen ehdoton luottopelaaja, keskikentän pohjalla häärivä Joshua Kimmich on käynyt sunnuntai-iltana leikkauksessa. 25-vuotias Kimmich loukkaantui lauantaina pelatun Borussia Dortmund -ottelun 36. minuutilla ja tuli kesken pelin vaihtoon.

Kimmichin vamma on oikean polven ulkokierukassa. Kierukkaleikkauksen kerrotaan sujuneen hyvin, mutta edessä on parin kuukauden huili. Tiedotteen mukaan Kimmich on käytettävissä tämänhetkisten arvioiden mukaan jälleen tammikuussa.

– Olemme iloisia, että Joshua on näillä näkymin jälleen joidenkin viikkojen kuluttua käytettävissämme. Tuemme häntä kuntoutumisessa niin hyvin kuin mahdollista, Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidzic kommentoi.

Bayern Münchenissä vuodesta 2015 lähtien pelannut Kimmich on pelannut myös Saksan A-maajoukkueessa jo 50 ottelua. Hänet on valittu kolmella viime kaudella Bundesliigan kauden tähdistöjoukkueeseen. Kaudella 2019-2020 Kimmich valittiin myös Mestarien liigan tähdistöön sekä kauden parhaaksi puolustajaksi.

Tämän kauden aikana Kimmich oli ollut Bayernin avauksessa kuudessa bundesliigaottelussa ja pelannut täydet minuutit kaikissa kolmessa Mestarien liiga -pelissä. Hänen tehosaldonsa näissä otteluissa on kaksi maalia ja seitsemän maalisyöttöä, eli toisin sanoen Kimmich on ollut maaleissa suoraan mukana keskimäärin kerran per peli.