Italian legendaarinen maajoukkuevalmentaja Marcello Lippi on ilmoittanut, että hänen päivänsä valmentajan tehtävissä ovat luetut.
72-vuotias Lippi on ollut ilman työpaikkaa siitä lähtien kun hän poistui Kiinan A-maajoukkueen peräsimestä marraskuussa 2019. Hän voitti menestyksekkään valmentajauransa aikana esimerkiksi jalkapallon maailmanmestaruuden Italian kanssa vuonna 2006.
– Olen ehdottomasti saanut tarpeekseni valmennustöistä, Lippi kertoi Radio Sportivalle.
– Ehkä minusta voi vielä olla hyötyä joissain muissa rooleissa, mutta katsotaan. En kuitenkaan halua mitään ennen ensi kevättä.
Seuratasolla Lippi johdatti Juventuksen peräti viiteen Serie A:n mestaruuteen ja yhteen Mestarien liigan voittoon.
Lippi käskytti 30-vuotisen valmentajauransa aikana myös Atalantaa, Napolia ja Internazionalea ennen kuin hän hyppäsi Azzurrin peräsimeen kesällä 2004.




