Saksalaisesta Thomas Tuchelista tuli mies, joka johdatti Paris Saint-Germainin ensimmäisen kerran 50-vuotisen seuran historiassa Mestarien liigan loppuotteluun. Seuran debyyttifinaali päättyi kuitenkin tappioon, aivan kuten edellisellä seitsemälläkin loppuottelun ensikertalaisella.
Tappiosta huolimatta lauantaina 47 vuotta täyttävä Tuchel ei kuitenkaan pelkää työpaikkansa puolesta, vaan katsoi heti pelin jälkeen kohti uutta kautta. Eikä joukkueelle hengähdysaikaa jääkään, sillä uusi Ligue 1 -kausi on jo alkanut ja PSG:kin pelaa jo ensi viikonloppuna vieraissa Lensiä vastaan.
– En tiedä mistään muustakaan, Tuchel naurahti, kun häneltä kysyttiin finaalinjälkeisessä haastattelussa, pelkääkö hän saavansa kenkää.
– Lähden siitä, että jatkan täällä. Meillähän on jo lauantaina sarjaottelu.
Tuchelin sopimus ulottuu kauden 2020-2021 loppuun. Hän aloittaa PSG:ssä kolmannen kautensa, ja pääsi lähemmäs himoittua Mestarien liiga -pokaalia kuin kukaan edeltäjänsä. Odotukset ovat jatkossakin korkeat.
Lissabonissa pelattua loppuottelua Tuchel kuvailee tasaiseksi.
– Minulla oli sellainen tunne, että ensimmäinen maali todennäköisesti ratkaisisi pelin. Halusimme ehdottomasti näyttää, että pystyisimme tarjoamaan Bayernille kunnon vastuksen.
– Haluamme näyttää kaikille, että se, mitä olemme rakentaneet, on vasta alkua eikä mikään kohokohta. Tarvitsemme uutta energiaa ja uutta laatua, Tuchel sanoi tuleviin haasteisiin viitaten.
Saksalaisvalmentaja antoi myös täyden tunnustuksen Bayern Münchenille ja onnitteli Bayernin seurajohtoa rehdisti.
– Hyvin, hyvin pienet yksityiskohdat ratkaisivat ottelun lopputuloksen. Bayern on matkalla yhdeksi maailman suurimmista seuroista.
Lähde: Kicker




