Sunnuntai-illan Mestarien liigan finaalia Bayern Münchenin ja Paris Saint-Germainin välillä seurasi tiettävästi noin 5000-päinen kannattajajoukko Parc des Princes -stadionin sisäpuolella. Ranskassa otteluihin päästetään katsojia, samantyyppisillä väljyysrajoituksilla kuin vaikkapa Suomessa. Kasvomaskin käyttöä toki vaaditaan maassa vähän meikäläistä tasoa tiukemmin – eli ristiriita naamioutumiskiellon suhteen on vahva.
Pariisilaisten tappioon päättyneen ottelun jälkeen tunnelmat leimahtivat kuitenkin myös porttien ulkopuolella uudelleen.
Yleisön määrää stadionin liepeillä pyrittiin rajoittamaan, mutta paikoin järjestyshenkilöstö joutui perääntymään, ja sadat kannattajat rynnistivät alueelle takaisin.
Osa pariisilaisista otti tappionkin vastaan juhlamielellä.
Hyvin räjähdysalttiin kaupungin yöstä on levinnyt eri asteisia raportteja muun muassa poliisin vastustamisesta, autojen tuhoamisesta ja muusta häiriökäyttäytymisestä.




