Zlatan Ibrahimovićin tulevaisuus on ollut hämärän peitossa. Hänen sopimuksensa AC Milanin kanssa on päättymässä, eikä hänellä ole ensi kaudeksi vielä seuraa. Zlatanin uusi Instagram-julkaisu kuitenkin vihjaa, että jatkoa on luvassa.
– Te siis luulette, että urani on päättymässä pian. Te ette tunne minua, Ibrahimović toteaa videolla.
– Minulla on teille vain yksi asia sanottavana: minä olen Zlatan Ibrahimović ja minä olen vasta lämpenemässä.
Ibrahimović on latonut Serie A:ssa kahdeksan maalia 18 ottelussa siirryttyään milanolaisten riveihin tammikuussa. Veteraanihyökkkääjä myönsi Sassuolo-ottelun jälkeen viime tiistaina, että hänelle ei ole vielä tehty jatkotarjousta.
– Minulla on sopimustani jäljellä kolmen ottelun ja kymmenen päivän verran, eikä kukaan ole puhunut minulle jatkosta, joten en odota mitään, ruotsalainen kommentoi.




