Joel Pohjanpalon edustamaa HSV:tä ei nähdä ainakaan vielä ensi vuonna Bundesliigassa. Sille tarjottiin vielä 2. Bundesliigan päätöskierroksella mahdollisuutta nousukarsintapaikkaan, mutta se jäi kuitenkin haaveeksi.
HSV hävisi kotikentällään Sandhausenille peräti 1-5. Vierasjoukkueella ei ollut ottelussa panosta. Pohjanpalo pelasi koko ottelun, mutta ei onnistunut maalinteossa.
Kolmanneksi sijoittunut Heidenheim hävisi samaan aikaan oman ottelunsa, joten HSV olisi voitolla noussut sarjan kolmanneksi.
Suomalaiskärjen lainapesti Leverkusenista sarjaporrasta alemmaksi oli menestyksekäs. Pohjapalo iski 2. Bundesliigassa kaikkiaan yhdeksän maalia. Pelattuja otteluita hänelle kertyi 13.
Arminia Bielefeld ja Stuttgart nousevat ensi kaudeksi Bundesliigaan. Heidenheim kohtaa nousukarsinnassa Werder Bremenin.




