Huuhkaja-kapteeni Tim Sparvilta hieno ele – tuki entistä seuraansa hankkimalla kausikortin, myös Virgil van Dijk osallistui talkoisiin

© Kuva: Juha Tamminen

Hollantilainen jalkapallokausi on jo päättynyt koronaviruspandemian seurauksena.

Kausi lopetettiin kokonaan muutama viikko sitten, ja uuden kauden toivotaan alkavan syyskuussa.

Koronaviruspandemia aiheuttaa luonnollisesti suuria taloudellisia tappioita seuroille. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv ilmoitti Twitterissä hankkineensa entisen seuransa Groningenin kausikortin tukeakseen seuran toimintaa. Keskikenttäpelaaja pelasi seurassa kolmen ja puolen vuoden aikana yli sata ottelua.

– Meidän on autettava yhdessä näinä vaikeina aikoina. Groningen merkitsee minulle paljon ja olen ikuisesti kiitollinen seuralle upeista vuosista pohjoisessa. Sen vuoksi hankin kausikortin auttaakseni seuraa. Olemme yhdessä vahvempia tämän kriisin aikana, Sparv twiittasi.

Sparvin kanssa Groningenissa pelannut Virgil van Dijk hankki niin ikään entisen seuransa kausikortteja. Van Dijk hankki neljä kausikorttia ja arpoo ne seuran kannattajien kesken, jotka eivät itse kykene hankkimaan kausikorttia.