Jalkapallokausi julistettiin aiemmin päättyneeksi Belgiassa ja Hollannissa, mutta nyt myös ensimmäinen TOP 5 -sarjoista on seuraamassa perässä. Useat ranskalaistoimittajat ovat nimittäin sitä mieltä, että Ranskan kahden ylimmän sarjatason Ligue 1:n ja Ligue 2:n loppukaudet jätetään pelaamatta. Sama päätös tehtiin jo aiemmin koskemaan alempia sarjatasoja.
Syy keskeytykseen on luonnollisesti koronaviruspandemiassa. Asiasta kertovat muun muassa L’Èquipen Bertrand Latour sekä RMC Sportin jalkapallopuolen päätoimittaja Mohamed Bouhafsi.
Bouhafsin mukaan Ranskan hallitus julistaa lähituntien aikana Ligue 1:n ja Ligue 2:n kaudet päättyneiksi. Jalkapalloilua aiotaan jatkaa jälleen elokuussa, kun kausi 2020-2021 alkaa.
Sarjasijoituksista, nousijoista ja putoajista aiotaan päättää toukokuun puolella.
Ligue 1:tä johtaa 12 pisteen erolla Paris Saint-Germain. Toisena on Marseille, joka menisi näin ollen myös Mestarien liigan lohkovaiheeseen ensi kaudeksi. Kolmantena ja matkalla Mestarien liigan karsintaan on Rennes. Sarjanelonen Lille menisi Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
Putoamisviivan alla majailivat kauden keskeytyessä 13. maaliskuuta Amiens ja Toulouse.
Pelaamatta jää myös Ranskan Cupin loppuottelu, jonne selviytyivät PSG ja Saint-Étienne. Liigacupin perutussa finaalissa piti pelata PSG:n ja Lyonin.




