Bayer Leverkusenin hyökkäyspään taituri Kai Havertz uskoo olevansa valmis ottamaan ”ison askeleen” urallaan.
Kesäkuussa 21 vuotta täyttävä Havertz on ollut Euroopan suurseurojen huulilla jo pitkään. Hän debytoi Leverkusenin edustusjoukkueessa lokakuussa 2016 ja on tähän mennessä pelannut seuran ykkösmiehistössä 139 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 38 maalia ja syöttänyt 30. Saksan A-maajoukkueessa esiintymisiä on kertynyt seitsemän.
Lehtitietojen mukaan Havertzin perässä ovat ainakin Real Madrid, Barcelona, Bayern München ja Liverpool. Siirtohuhut ovat käyneet kuumana myös viime viikkoina, mutta Leverkusenin seurajohtaja Rudi Völler antoi Rheinische Postin haastattelussa ymmärtää, että Havertz saattaa jatkaa seurassa vielä ensi kauden. Vuodesta 2010 lähtien Leverkusenia edustaneen Havertzin sopimus päättyy kesällä 2022.
Havertz sanoi Sport Bildille, että hän on jo valmis isompiin ympyröihin.
– Olen valmis ottamaan ison askeleen. Pidän haasteista. Ja minun kohdallani tämä koskee myös ulkomaita.
– Leverkusen on mahtava seura, minun on hyvä olla täällä. Olen aina sanonut niin. Mutta tietysti haluan ottaa jossain vaiheessa seuraavan askeleen urallani. Se on tavoitteeni.
Havertz ei ai juosta parrasvalojen perässä mihin tahansa seuraan. Hänelle on tärkeää löytää itselleen sopiva valmentaja.
– Valmentaja on todella tärkeä minulle. Hänen on sovittava minulle. Sen näkee meidän valmentajastamme Peter Boszista.




