Napoli tarrasi kiinni Italian Cupin finaalipaikkaan

© Kuva: Getty Images

Napoli voitti Internazionalen 1-0 Italian Cupin välierien ensimmäisessä osaottelussa keskiviikkona.

Inter aloitti ottelun vahvasti, mutta peli siirtyi ensimmäisen puolikkaan edetessä Napolin hallintaan. Avausjakson ainoaksi merkinnäksi jäi Interin topparin Milan Škriniarin kolmannella minuutilla ottama varoitus.

Napoli loi ensimmäisen puolikkaan parhaan paikkansa hieman ennen taukovihellystä. Dries Mertens tarjoili pallon rangaistusalueelle Piotr Zielińskille, joka yritti chipata sen maalivahti Daniele Padellin yli. Italialaistorjuja hoiti kuitenkin tilanteen.

Kotijoukkue esiintyi pirteästi myös jälkimmäisen jakson alussa, mutta Napoli siirtyi vajaan tunnin kohdalla johtoon toisen puoliajan ensimmäisestä laukauksestaan. Fabián Ruiz pelasi rangaistusalueen tuntumassa seinän Giovanni Di Lorenzon kanssa, teki itselleen tilaa vetoharhautuksella ja laukoi lopulta tarkan kudin sisään. 0-1.

Interin ja Napolin toinen välieräottelu pelataan 5. maaliskuuta Napolissa. Huomenna, torstaina, ensimmäisessä välieräpelissään yhteen ottavat AC Milan ja Juventus.