Ilves tiedotti sunnuntaina tehneensä sopimuksen Joona Vetelin kanssa. Tuore sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.
24-vuotias keskikenttäpelaaja saapuu Ilvekseen Norjan Fredikstadista.
Veteli edusti Fredikstadia viimeiset kolme kautta. Ilves kertoo tiedotteessaan Vetelin saaneen useita tarjouksia Veikkausliigassa, mutta päätti valita Ilveksen tarjouksen oman kehityksensä kannalta.
– Olemme aikaisemminkin kyselleet Joonaa ja nyt se lopulta onnistui. Hänellä on valtavan hyvä tekemisen moraali ja hän halunsa osallistua joukkueen niin puolustus- kuin hyökkäyspelaamiseen on korkea, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertoi tiedotteessa.
– Hän sopii erinomaisesti Ilveksen pelityyliin. Hän on erittäin monikäyttöinen pelaaja ja odotan häneltä myös tehoja hyökkäyspäädyssä. Norjan vuosinaan hän siinä suhteessa kehittynyt paljon.
Veteli siirtyi Fredrikstadiin PS Kemistä tammikuussa 2017.




