Suomen miesten A-maajoukkueen kapteeni Tim Sparv lupasi viime heinäkuussa Yle Urheilun haastattelussa, että hän juoksee ”alasti torilla”, jos Huuhkajat pääsee ensi kesän EM-kisoihin.
Marraskuun puolivälissä koitti historiallinen päivä, kun Huuhkajat voitti Liechtensteinin Helsingissä 3-0. Suomi varmisti samalla toisen sijan karsintalohkossaan ja siten historiansa ensimmäisen arvokisapaikan miesten jalkapallossa.
Suomi pelaa ensi kesän EM-kisoissa samassa alkulohkossa isäntämaiden Tanskan ja Venäjän sekä Fifa-rankingin tämänhetkisen kärkijoukkueen Belgian kanssa.
Sparvin, 32, viuhahdusta odotettiin 1,5 kuukautta, kunnes hän lopulta piti lupauksensa – ainakin osittain. Uudenvuodenaattona Huuhkajien kippari lisäsi sosiaaliseen mediaan kuvasarjan, jossa katsojan huomio kiinnittyy nopeasti sen ensimmäiseen otokseen.
Kuvassa Sparv poseeraa käytännössä ilkosillaan laiturin nokassa jossain etelän lämmössä. Päällään hänellä on vain kapteenin nauha vasemmassa kädessään.
– Lupaus on lupaus, aloittaa Sparv julkaisunsa tekstisaatteessa.
– Kiitos jatkuvista muistutuksista ja vielä isompi kiitos tuestanne tämän vuoden aikana. Se on ollut uskomaton niin monin tavoin. Eteen- ja ylöspäin kohti uutta vuotta ja sen uusia hulluja lupauksia.
Twitterin puolella eräs Sparvin seuraaja huomauttaa hänelle, että alastonkuvassa ei näy taustalla toria, josta Huuhkajien kapteeni lupauksessaan puhui.
– Te ette ikinä ole tyytyväisiä, naureskelee Sparv hymiön kera.




