Suomen huippuhiihtäjä Iivo Niskanen on keihäänheittäjälegenda Tero Pitkämäen kanssa samaa mieltä siitä, että Teemu Pukki tulisi nimetä Vuoden urheilijaksi 2019.
Huuhkajien ja Norwichin maalitykki on nauttinut unohtumattomasta vuodesta sekä seura- että maajoukkuetasolla. Pukin huimat maalimäärät ovat nostaneet Norwichin Englannin Mestaruussarjasta Valioliigaan, sekä vieneet Suomen miesten A-maajoukkueen ensimmäistä kertaa EM-kisoihin.
Pitkämäki, joka on itse kruunattu Vuoden urheilijaksi kolme kertaa, haluaisi nyt nähdä Pukin voittavan palkinnon.
– Teemu Pukki ansaitsee valinnan Vuoden urheilijaksi. Näytöt riittävät, Pitkämäki kertoi Ilta-Sanomille.
Vuosina 2014, 2017 ja 2018 Vuoden urheilijaksi valittu Niskanen liputti myös Pukin puolesta hänen huikeiden näyttöjen ansiosta.
– Olen Teron kanssa samoilla linjoilla. Kun miettii koko päättyvää vuotta, niin hän on ilman muuta tällaisen valinnan arvoinen. Merkitys on ollut sekä seura- että maajoukkueessa aivan ratkaiseva, Niskanen kertoi IS:n puhelinhaastattelussa.
Vuoden urheilija julkistetaan Suomen Urheilugaalassa 16. tammikuuta vuonna 2020.




