Somekansanliikkeen aikaansaanut selostaja vihelsi pelin poikki: ”Vedän urani parhaan matsin”

© Kuva: Juha Tamminen

Kerroimme maanantaina siitä, kuinka somessa oli käynnistymässä kansanliike, jotta selostaja Mikko Aaltonen voisi saada vapautuksen töistä perjantaina. Aaltosen kohtaloksi oli langennut selostaa suomeksi suorana ottelu Armenia-Kreikka – samaan aikaan, kun Huuhkajat taistelee EM-kisapaikasta kotipelissä Liechtensteinia vastaan.

Aaltonen kuvaili twiitissään ottelua ”ensimmäiseksi, joka v*tuttaa selostaa”. Välillä myös suosikkinäyttelijä Petteri Summanen ehti tarjoutua Armenia-Kreikka -pelin selostajaksi.

Nyt Aaltonen on kuvaillut Twitterissä sunnuntaista twiittiään ”harkitsemattomaksi”. Mies vakuuttaa tekevänsä työnsä ammattimaisesti ja huolella, kuten lupaili toki jo alun perin sunnuntainakin.

– Perjantai on hyvä päivä. Huuhkajat menee kisoihin ja minä vedän urani parhaan matsin, Aaltonen lupailee.

– Selostamossa olen aina etuoikeutetusti unelmatyössäni ottelusta riippumatta.

Toivotaan samalla, että moni löytää Armenia-Kreikka -pelin ottelutallenteen internetistä myös jälkikäteen. Suoraan lähetykseen Aaltonen tuskin kovin paljoa kuulijoita saa, mutta jospa edes viiveellä jalkapallon ystävät nauttisivat ammattimiehen työn jäljestä.