Moni valitteli univaikeuksiaan Huuhkajien ottelun alla – yksi päähenkilöistä nukkui makoisasti

© Kuva: Juha Tamminen

Sosiaalisessa mediassa toisteltiin jo eilen, ettei uni tahdo ison ottelun alla tulla. Jännittävä päivä ei kuitenkaan haitannut Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervan lepoa – päinvastoin!

Aurinko on paistanut eteläisessä Suomessa, myös pelipaikkakunta Helsingissä. Kello 19.00, kun ottelu käynnistyy, ollaan kuitenkin tunnelmallisten valaisimien loisteessa. Lämpötilan ennustetaan olevan aavistuksen plussan puolella.