Sysimusta ME-putki venyy venymistään – taas tervaa ja höyheniä niskaan lisäajalla

© Kuva: Getty Images

Kerroimme elokuussa siitä, kuinka Meksikon pääsarjan Veracruz teki kyseenalaisen maailmanennätyksen, kun se pelasi 33. perättäisen voitottoman ottelun Meksikon pääsarjassa. Nimellä Tiburones Rojos (Punaiset hait) tunnettu Veracruz on voittanut sarjaottelun edellisen kerran elokuussa 2018.

Sunnuntaina sysimusta putki oli lähellä katkeamista, kun Veracruz johti kotiotteluaan Tolucaa vastaan 1-0, kun siirryttiin pelin lisäajalle. Lisäajan 4. minuutilla Tolucan Kevin Castaneda kaatoi kuitenkin sarjajumbon niskaan kylmää vettä, tervaa ja höyheniä ja ties mitä kamalaa, kun 19-vuotias nuorukainen pamautti kaukolaukauksella loppunumeroiksi 1-1.

Jälleen kerran voitotta jääminen oli karvas pettymys niin Veracruzin pelaajille kuin faneillekin. Voitottomia sarjapelejä on jonossa nyt jo 38.

22-vuotias Veracruzin oma kasvatti, Meksikon juniorimaajoukkueessakin nähty maalivahti Sébastian Jurado kyynelehti kentältä poistuessaan. Jurado debytoi Veracruzin maalilla viime marraskuussa, eikä ole kokenut vielä ensimmäistäkään voittoa joukkueensa kanssa, vaikka pelejä on pelattuna jo yli 30.

– Ensin haluan korostaa joukkueen asennetta. Heillä oli hieno, ammattimainen asenne ja kohtasimme vahvistuneen vastustajan. Joukkue kuitenkin esitti parastaan, Veracruzin valmentaja Enrique López Zarza totesi lehdistötilaisuudessa Soyfutbol-sivuston mukaan.

– Totta kai tulos jättää suihimme katkeran ja surullisen maun. Täytyy ottaa huomioon, että annettu lisäaika vaikutti tulokseen. Meidän täytyy kuitenkin hyväksyä kaikki nämä jalkapallo-ottelun mahdollisuudet.