Naisten liiga päättyi sunnuntaina HJK:n mestaruusjuhliin.
HJK oli varmistanut mestaruutensa jo kolmisen viikkoa sitten voitettuaan KuPS:n luvuin 3-0.
Sunnuntaina tuore mestari jatkoi voittokulkuaan kaatamalla sarjassa toiseksi sijoittuneen ja siten hopeaa voittaneen Hongan 3-1.
HJK:n suurin sankari oli tuttuun tapaan kaksi maalia tehnyt Jutta Rantala. 19-vuotias Rantala viimeisteli kauden aikana jopa 22 maalia sarjassa ja voitti maalikuninkuuden.
Åland United sijoittui sarjassa kolmanneksi. Seura voitti päätöskierroksella TiPS:n vieraissa Erin Yenneyn maalilla 1-0.
Naisten liigassa viimeiselle sijalle jäänyt oululainen ONS putosi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.




