IFK Mariehamn isännöi ensimmäistä osaottelua paikasta Eurooppa-liigan karsintoihin, kun se kohtaa keskiviikkona Hongan. Usko tekemiseen on saarelaisten sivustolla kova.
– Mahdotonta ei ole enää olemassa. Tulevaisuudessa on vain mahdollisuuksia, ja kaikki haamut on nyt ajettu pakoon.
Pohjaa itseluottamukselle toi luonnollisesti HJK:n pudottaminen pelistä viime kierroksella.
Honka kohtaa raadollisten olosuhteiden lisäksi Maarianhaminassa verrattain hyvin pärjänneen kotijoukkueen. Seuran sivustolla listataan tilastoja.
– Kotimatsit kaudella ovat päättyneet neljästi voittoon, kahdeksan kertaa on pelattu tasan, ja kolmesti hävitty.
Valmentaja Peter Lundberg totesi tilanteen HJK-voiton jälkimainingeissa.
– Olemme ylpeitä, mutta emme vielä tyytyväisiä.




