Huuhkajat on siirtynyt 1-0 -johtoon elintärkeässä EM-karsintapelissä Armeniaa vastaan. Maalin viimeisteli Fredrik Jensen, joka onnistui maalinteossa myös maaliskuussa Armeniassa.
Jensenin maali syntyi Suomen kuudennesta kulmapotkusta. Kulman antoi vasemmalta Lassi Lappalainen, eikä Armenian maalivahti Aram Hayrapetyan yltänyt palloon. Joni Kauko sitoi itseensä pari puolustajaa, ja Jensen pääsi neppaamaan pallon ulkosyrjällä rysään. Maalin syntyhetkellä peliä oli pelattu 31 minuuttia.
Suomi on hallinnut ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta vailla mahdollisuuksia ei ole ollut Armeniakaan. Silti heti avausmaalin jälkeen Suomi oli erittäin lähellä päästä iskemään saman tien toisenkin maalin. Robin Lodin yritys kuitenkin torjuttiin kulmapotkuksi.




