Poliitikko Paavo Arhinmäki on tunnustautunut Chelsean kannattajaksi. Lontoolaisseura pelasi keskiviikkoiltana Liigacupissa Grimsbyä vastaan ja voitti peräti 7−1.
Siirtokiellossa oleva Chelsea on peluuttanut tällä kaudella paljon nuoria pelaajia. Keskiviikon kokoonpano muodostui valtaosin parikymppisistä nuorukaisista.
Arhinmäki teki huomion, että kentällä oli samaan aikaan jopa kuusi alle 20-vuotiasta, kun 17-vuotiaat Faustino Anjorin ja Ian Maatsen, 18-vuotiaat Billy Gilmour ja Callum Hudson-Odoi sekä 19-vuotiaat Marc Guehi ja Reece James olivat nurmella.
Seuraavaksi Chelsea kohtaa Manchester Unitedin Liigacupin neljännellä kierroksella 28. lokakuuta. Yhtä monta alle 20-vuotiasta ei välttämättä tuolloin kokoonpanossa nähdä, mutta yhtä kaikki Chelsea on saanut tällä kaudella ajettua nuoria sisään edustusjoukkueeseen.
Arhinmäen Twitter-päivitys:
Chelsealla oli eilen yhtä aikaa kentällä kaksi 17-vuotiasta, kaksi 18-vuotiasta ja kaksi 19-vuotiasta pelaajaa.
Chelsea on peluuttanut tällä kaudella jo yhdeksää parikymppistä tai nuorempaa.
Siirtobännillä on puolensa. Kalliiden floppien sijaan omat junnut ovat päässet kehiin.
— Paavo Arhinmäki (@paavoarhinmaki) September 26, 2019




