Yhdysvaltojen huippuhyökkääjä Megan Rapinoe astui jälleen parrasvaloihin, kun hän takoi kaksi maalia emäntämaa Ranskan verkkoon perjantai-illan MM-puolivälierässä (Lue otteluraportti).
Ottelun jälkeen Rapinoe johti Tähtipaitojen tuuletuksia ja ylläpiti suorasanaista luonnettaan vakuuttaen, ettei MM-kisoja voi voittaa ilman homoja.
– Go Gays! Ei maailmanmestaruutta voi voittaa ilman yhtään homoa joukkueessa – sitä ei ole koskaan tehty aiemmin. Se jos mikä on tiedettä!, Rapinoe kertoi The Independentin mukaan Ranska-voiton jälkeen.
MM-kisat pelataan tänä vuonna juuri Pride-kuun aikaan. Rapinoen mukaan ihmiset, jotka taistelevat hänen kanssaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen syrjintää vastaan motivoivat häntä suoriutumaan paremmin myös kentällä.
– Minua motivoi ihmiset jotka pitävät minusta, jotka taistelevat saman asian puolesta.
– Otan siitä irti enemmän energiaa kuin siitä että pyrkisin osoittamaan joidenkin olevan väärässä. Se vain kuluttaisi minut loppuun.
– Mutta minulle, olla homo ja satumaisen ihana, kesken Pride-kuun MM-kisoissa, se on kivaa.
LUE LISÄÄ:
- Trumpin hampaisiin joutunut USA:n MM-sankari Megan Rapinoe kerää ylistystä turbulentin viikon jälkeen – ”Aivan kuin se ruokkisi häntä”
- Yhdysvaltojen kapteeni sai joukkuekaverinsa tuen sanasodassa Donald Trumpia vastaan: ”Tiedän, että sinua riepoo naiset, joita et voi hallita”
- Kuka Megan Rapinoe? – Jalkapallon supertähti, joka sanoi suorat sanat Donald Trumpille: ”En vi*tu todellakaan ole menossa”




