Veikkausliigan maalipörssiä johtava Inter-hyökkääjä Filip Valencic voitti kauden kaksi ensimmäistä kuukauden pelaaja -palkintoa, mutta nyt ilmassa on vahvoja merkkejä siitä, että kesäkuun pelaajan valinta osuu toiseen mieheen. Etenkin KuPS:n Lucas Rangel on nimittäin äitynyt aivan hurjaan pelivireeseen.
Lauantaina Rangel teki todella näyttävällä ja ennakkoluulottomalla yksilösuorituksella 1-1 -tasoituksen HJK:n verkkoon, ja piti maalinsa myötä KuPS:n puolustavien mestarien edellä sarjataulukossa. 24-vuotias brassikärki ei pelannut KuPS:n kesäkuun ensimmäisessä ottelussa SJK:ta vastaan, mutta teki lopuissa kolmessa ottelussa yhteensä viisi maalia. Rangelin kokonaismaalisaldo on nyt kahdeksan maalia, ja sillä hän on noussut vain maalin päähän Valencicista.
Vakavan haasteen kuukauden pelaaja -valinnasta Rangelille heittää Ilveksen Lauri Ala-Myllymäki, joka teki kesäkuun kahdessa ottelussaan neljä maalia. Rangelin nykyvire ei silti ole jäänyt keltään huomaamatta.
– Lucas on kovassa vireessä. Hän pystyy ratkomaan pelejä ja teki tänään maalin hienolla yksilösuorituksellaan, KuPS:n valmentaja Jani Honkavaara kehaisi brasilialaista.
Myös sosiaalisessa mediassa Rangelin huima vire saa ylistystä.




