Portugalilainen O Jogo kertoo, että maalivahtilegenda Iker Casillasin pelaajaura on ohi. Lehden mukaan toukokuussa 38 vuotta täyttävä espanjalainen tulee tiedottamaan uransa päättämisestä pian.
Casillas sai vappupäivänä sydänkohtauksen, jonka johdosta hän vietti sairaalassa viisi päivää. Hänen suonistoonsa asetettiin infarktin johdosta stentti.
Porton puheenjohtaja Pinta da Costa kertoi torstaina, että Casillasille tarjotaan mahdollisesti muita töitä seuran organisaatiosta.
– Casillasilla on vuosi sopimusta jäljellä. Haluaisimme hänen jatkavan Portossa muussa roolissa, emmekä pelkästään sopimuskautensa ajan. Hän on yksi meistä, ja hänellä tulee aina olemaan paikkansa Portossa, Da Costa sanoi AS:n mukaan.
Kahdeksan eri arvoturnausta uransa aikana nähnyttä Casillasia pidetään yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista. Valtaosan urastaan kasvattajaseurassaan Real Madridissa pelannut veräjänvartija pitää hallussaan muun muassa Mestarien liigan pelattujen ottelujen ennätystä.




