HJK ilmoitti alkuvuodesta kauden 2019 tavoitteekseen tuplamestaruuden (Veikkausliiga + Suomen Cup) sekä pääsyn europeleissä lohkovaiheeseen. Tänään eletään vasta laskiaissunnuntaita, ja tuo tavoite joudutaan jo saattelemaan haudan lepoon. Puolustavalle Veikkausliigan mestarille ei nimittäin auennut lainkaan tietä karsintalohkosta varsinaiseen Suomen Cupiin eli 16 parhaan joukkoon.
HJK:n putoaminen varmistui, kun IFK Mariehamn kukisti koko karsintavaiheen viimeisessä ottelussa Helsingin IFK:n maalein 3-0. Ahvenanmaalaiset ansaitsivat voittonsa oltuaan valtaosan ottelusta vieraitaan edellä. Ottelu pelattiin Eckeröhallenissa.
Ottelun avausmaali syntyi 21. peliminuutilla kulmapotkusta. Hampus Lönn jatkoi pallon päällään maalin edustalla odotelleelle Aristote Mbomalla, joka ohjasi refleksinomaisesti pelivälineen verkkoon.
Välillä HIFK:n Jani Bäckman pakotti maarianhaminalaisten maalivahdin Oskari Forsmanin hyvään torjuntaan. Vieraiden ahdinko kuitenkin jatkui, kun pallo vietiin pilkulle 40. peliminuutilla. Robin Sid ampui pallon alanurkkaan, vaikka HIFK-vahti Daniel Kollar olikin hyvin mukana.
HIFK:n vaikeuksista jotain kertoo se, että joukkue teki jo tauolla kolme vaihtoa. Kaikkiaan cupin lohkovaiheessa vaihtoja sai tehdä viisi.
Helsinkiläiset olivatkin hieman paremmin pelissä mukana, mutta ahdinko jatkui. Nuori toppari Tino Palmasto aiheutti käsivirheellään jo toisen rankkarin isännille. Pallon taakse asettunut Robin Sid tähtäsi samaan nurkkaan, josta Kollar onnistui tällä kertaa vedon torjumaan.
Lopullinen sinetti IFK Mariehamnin voitolle – ja HJK:n putoamiselle – saatiin kuitenkin 74. peliminuutilla. Ensimmäistä cup-otteluaan pelannut ja vaihdossa ottelun aloittanut Simon Silverholt pujotteli itsensä tekopaikkaan ja sijoitti pallon maalin alanurkkaan: 3-0.
IFK Mariehamn teki näin lohkossa seuraa Hongalle, Interille ja FC Lahdelle Suomen Cupin neljännesvälierissä. Rannalle jäivät ruikuttamaan molemmat helsinkiläiset HJK ja nollakerholainen HIFK.




